Artikkelit
Syyslukukauden 2023 alusta alkaen umpeutuneen digilisenssin voimassaoloa voi jatkaa veloituksetta kolmella kuukaudella. Opiskelijat voivat itse jatkaa lisenssejä Opiskelijan maailmassa.
Artikkelit
Otavan Analytiikka uudistuu syyslukukaudeksi 2023! Jatkossa Analytiikkaa on entistä sujuvampi käyttää. Uudistustyötä on tehty tiiviissä yhteistyössä opettajien kanssa ja kehitykseen on osallistunut satoja eri aineiden opettajia eri puolilta Suomea.
Artikkelit
Otavan digikokeita kehitetään jatkuvasti opettajien toiveiden mukaisesti. Päivitämme tähän artikkeliin aina uusimmat tiedot digikokeiden uudistuksista.
Uutiset
Oppimisen palvelut on osa Kustannusosakeyhtiö Otavaa ja meille on myönnetty Avainlippu-tunnus osoituksena Suomessa tehdyistä tuotteista ja palveluista. Suomalaisena perheyhtiönä olemme edistäneet ympäröivän yhteisön hyvinvointia jo yli 130 vuoden ajan ja jatkamme työtämme jatkuvasti kehittyen.
Uutiset
Otavan Kirjasäätiö on myöntänyt vuoden 2023 oppimateriaalipalkinnon filosofian tohtori Leena Turpeenojalle. Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinnolla halutaan tukea ja kannustaa laadukkaiden oppimateriaalien sisältöjen kehittämistä ja tekemistä Suomessa.
Uutiset
Helsingin Seudun Journalistit on myöntänyt Salli-journalistipalkinnon tuottaja Teppo Nevolle Helsingin Seudun Journalistien vuosikokouksessa 29.3.2023. Nevo palkittiin sitoutuneesta, rohkeasta ja näkemyksellisestä työstään äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaalien parissa. Hän on työskennellyt Oppimisen palveluissa vuodesta 2012 ja toimii tällä hetkellä yläkoulun ja lukion äidinkielen ja kirjallisuuden tuottajana.
Artikkelit
Educa-messut palaavat kahden vuoden tauon jälkeen Helsingin Messukeskukseen 27.–28.1.2023. Lue artikkelista, mitä messuosastollamme on luvassa!
Artikkelit
Hämeenlinnassa TVT-strategia ei ole jäänyt vain pakollisten papereiden laatimiseksi. Strategiatyöhön on osallistettu laaja joukko osaajia. Otava Oppimisen palvelut oli kumppanina tukemassa sekä TVT-strategian tekoa että sen jalkauttamista yksiköiden arkeen.
Uutiset
Leikkisä pedagoginen julistenäyttely rakastettujen lastenkirjojen kuvilla on nyt tilattavissa ilmaiseksi! Eri tiloihin soveltuvan julistenäyttelyn avulla lasten kanssa voidaan käsitellä helpolla ja hauskalla tavalla kirjojen kuvituksia ja niiden merkitystä tarinalle.
Artikkelit
─ Lasten ja nuorten innostaminen kirjojen maailmaan on meille Otavassa tärkeää ja haluamme tänä vuonna tukea lasten ja nuorten lukemisen edistämistä tällä lahjoituksella, kertoo Kustannusosakeyhtiö Otavan 1.1.2023 uutena toimitusjohtajana aloittava Eva Reenpää.
Artikkelit
Markku Pelkosen ITK-päivillä pidetty suosittu puheenvuoro nyt videona.
Uutiset
Suositun Seikkailujen aapisen ja lukukirjan sekä Seikkailujen eskarin kuvittajalle Johanna Lumpeelle on myönnetty Kaarina Helakisa -palkinto. Tutustu tarkemmin palkintoperusteisiin.
Uutiset
Suositun ja toimivan Seikkailujen eskarin digiopetusaineiston materiaalit siirtyvät uuteen käyttöliittymään elokuuksi 2022.
Uutiset
Pidämme Venäjän hyökkäystä Ukrainaan järkyttävänä ja Venäjän toimintaa kaikilta osiltaan tuomittavana. Ajatuksemme ovat Ukrainan kansan luona.
Artikkelit
Otavan oppikirjat painetaan keskellä kauneinta Suomea. Keuruulla on valmistettu kirjoja Otavan Kirjapainossa jo 1950-luvulta lähtien.