Otso perustuu kuvantunnistusteknologiaan. Jos sivulla on omia merkintöjä tai sovellukselle heikosti tunnistettavia selkeitä elementtejä, Otso ei välttämättä osaa tunnistaa sivua. Tämä on toki tapauskohtaista, ja sivun tunnistamiseen vaikuttavat myös käytettävä laite, valaistus ja sivun suoruus.
Jos sivunumeron mukaan sivulla pitäisi olla jotain kuunneltavaa, mutta kuuloke-kuvaketta ei kuitenkaan ilmesty, kyseessä on jokin muu ongelma.
Huomioi seuraavat seikat sivujen skannauksessa:
- Kamera saattaa olla liian lähellä/huonossa kulmassa eikä sivua siksi pystytä skannaamaan (suuntaa kamera suoraan ylhäältä sivua kohti)
- Skannauksessa saattaa olla viive (1-5 sekuntia), eli kannattaa odottaa kärsivällisesti hetki.
- Sivulla oleva kuva on kuvantunnistusteknologian kannalta heikkolaatuinen.
- Myös valaistus vaikuttaa toimivuuteen, eli jos on hämärää, kamera ei tunnista kuvaa yhtä hyvin.
- Kirjan aukeaman kannattaa olla mahdollisimman sileä.
- Myös verkkoyhteydet vaikuttavat toimivuuteen
Otson käytössä voi olla apua myös seuraavasta keinosta: Siirrä laite kauas skannattavasta sivusta. Siirrä sen jälkeen laitetta kohti sivua mahdollisimman hitaasti ja vakaasti.