Artikkelit

Ketterä 7–9 on S2-oppikirja monenlaisille oppijoille

Ketterä on monipuoliseen kielenkäyttöön ohjaava suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppikirja. Ketterä S2-oppikirjassa on koko yläkoulun sisältö, joten sitä voi käyttää vuosiluokasta riippumatta. Ketterä noudattaa selkokielen periaatteita ja on saanut Selkokeskuksen myöntämän selkoleiman. Ajanmukainen ja ainutlaatuinen Ketterä sopii erityisen hyvin suoraan valmistavasta opetuksesta tuleville oppilaille.

Suomea äidinkielenä ja toisena kielenä opettava Milja Ahtosalo on yksi Ketterä S2 -oppikirjan tekijöistä. Milja jakoi kanssamme ajatuksia ja kokemuksia Ketterän käytöstä opetustyössä.

Ketterä toimii oppimateriaalina monenlaisille oppijoille. ”Ketterän tekstit ja tehtävät ovat tarjonneet sopivaa haastetta paitsi monelle valmistavalta yläkouluun siirtyneelle, myös usealle Suomessa syntyneelle S2-oppijalle”, Milja kertoo. ”Ketterän opetustekstit ovat niin ytimekkäitä ja tiiviitä, että kaikki oppilaat ovat jaksaneet keskittyä niiden lukemiseen yhdessä tai itsenäisesti ja joskus yhdessä digiopetusaineistosta kuunnellen”, hän jatkaa.

Milja kertoo myös, että digiopetusaineiston toiminnalliset virittelyt ja kappaleen sisältöä kertaavat tehtävät ovat olleet monen mieleen ja saaneet oppilaat keskustelemaan. Tekstien tuottamista ovat puolestaan helpottaneet strukturoidut ohjeet kirjoittamiseen ja puhumiseen, kun yhdessä on ollut helppo katsoa missä mennään. ”Oppilaat ovat nopeasti myös kouliutuneet käyttämään monikielisyyttään hyväksi tehtävissä, joissa keskeisiä käsitteitä käännetään. Myös kirjan muut monikieliset ja -kulttuuriset esimerkit ovat saaneet monen oppilaan tuntemaan ylpeyttä omasta osaamisestaan”, hän päättää.

Lue lisää Ketterä S2 -oppikirjasta täältä.