Aloitan usein runojakson kysymällä, kuinka moni oppilaista osaa jonkin runon ulkoa. Kovin moni käsi ei nouse ylös. Kun kysyn, kuinka moni osaa jonkin laulun sanat tai edes kertosäkeistön ulkoa, kädet nousevat. Kun lauluja vielä ruvetaan yhdessä hyräilemään ja laulamaan, on päästy vanhimman kirjallisuudenlajin juurille: runouteen.
Runoja pidetään joskus vaikeana kaunokirjallisuuden lajina opettaa ja oppia. Suurin osa lapsille ja nuorille tarkoitetuista runoista on kuitenkin lyhyitä ja helposti lähestyttäviä. Runon monet ilmaisukeinot, kuten riimittely tai vertaukset, tempaavat parhaimmillaan mukaan pienenkin oppilaan.
Kielen leikinomaisuus tukee runoinnon kasvamista ja motivaatiota lukea. Isommilla oppilailla runon keinot elollistamisesta metaforaan herättävät kiinnostuksen kielen mahdollisuuksiin tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Runoon kannattaa tarttua ilman ennakkoluuloja.
Kynnys omien runojen kirjoittamiseen voi olla korkea. Runous saattaa tuntua lajilta, joka pitää hallita täysin ennen kuin voi itse tarttua runon kirjoittamiseen. Pelko pois! Runous on mitä suurimmassa määrin sanojen leikkikenttä, jossa voi kokeilla ja luoda jotakin täysin uutta ja omannäköistä. Runojen kirjoittamista voi harjoitella työpajamaisesti siten, että ryhmälle arvotaan runon aihe, yksi tai kaksi riimiparia, jotka runossa täytyy olla, ja muita sanoja, joita runon täytyy sisältää. Näiden avulla ryhmä voi rakentaa runon melko pienin ponnistuksin, kun kaikkea ei tarvitse keksiä itse.
Isompien oppilaiden kanssa runojen kirjoittamiseen voidaan virittäytyä tutkimalla oppilaiden suosikkikappaleiden sanoja ja etsimällä niistä esimerkiksi riimejä. Samoilla riimeillä voi harjoitella omien runojen kirjoittamista. Riimiruno ei myöskään ole ainoa mahdollinen runouden muoto; oppilaat voivat aivan hyvin kirjoittaa myös vapaarytmisiä tuokiokuvia!
Se, että itse kirjoitetun runon saa jakaa jonkun kanssa, ilahduttaa. Runon voi lausua luokan edessä, runon voi antaa lahjaksi tai runon voi työstää näytelmäksi tai animaatioksi. Jokunen oppilaani on myös räpännyt runonsa valmiin taustan päälle − sekös vasta on herättänytkin riemua! Yhdessä jakamalla ja kokemalla pienistä runoista kasvaa suuria. Ei muuta kuin runoja reppuun ja retkelle!
Teksti: Raini Sipilä
Raini Sipilä on Helsingissä työskentelevä luokanopettaja ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä Loikka-sarjan oppikirjailija. Raini on erityisen kiinnostunut vuorovaikutustaitojen, itseilmaisun ja viestinnän opettamisesta, mutta yhtä lailla häntä innostavat sekä valokuvat että oivaltavat näkökulmat kirjallisuuskeskusteluissa. Raini on luennoinut ja täydennyskouluttanut opettajia niin Italiassa kuin Kiinassakin.