Uutiset
Syyskuussa toista kertaa käynnistynyt lukukilpailu on innostanut koululaisia lukemaan ympäri Suomen. Osallistujaluokat ovat lukeneet kaikkiaan jo reilusti enemmän sivuja kuin viimevuotisessa kisassa luettiin yhteensä.
Vinkit
Uusi Ytimessä-kirja on suunnattu niille oppilaille, joille oppikirja on vielä liian haastava. Tutustu Murros Ytimessä -kirjaan ja siihen, miten kirja tukee opetustyötäsi ja toimii oppilaan tukena.
Artikkelit
Ketterän digiopetusaineisto uudistuu elokuuksi 2025. Uudistuksessa lisäämme digiopetusaineistoon Word-kokeet ja niiden arviointiohjeet sekä sanakokeita. Lisäksi lisäämme digiopetusaineistoon eri tekstilajien arviointilomakkeita.
Artikkelit
Lukutaito on kuin mikä tahansa taito, jota voi harjoitella. Uuden taidon oppimiseksi pitää tehdä loputtomasti toistoja. On kuitenkin vaikea harjoitella jotakin, mistä ei ole kiinnostunut. Niinpä reitti lukutaitoon alkaa usein löytyä, kun vastaan tulee luettavaa itseä kiinnostavasta aiheesta.
Uutiset
Tarjoamme loppuvuoden ajan valikoitujen sarjojen tilauksiin upean edun. Koulu saa sarjan digiopetusaineiston veloituksetta keväälle 2025 sekä lukuvuodelle 2025–2026, kun kampanjassa mukana olevia oppikirjoja tilataan vähintään 5 kappaletta/sarja/luokka-aste.
Opetusvinkit
Kokosimme tähän artikkeliin seitsemän vinkkiä, joiden avulla saat tutusta yläkoulun Särmä-sarjasta enemmän irti. VINKKI 1: Kerratkaa Kahoot-visojen ja opetusvideoiden avulla.Särmän Kahoot-visojen avulla on hauskaa kerrata vaikkapa sanaluokkia, moduksia tai kirjallisuushistoriaa. Opettaja käynnistää Kahoot-visan digiopetusaineistosta, ja oppilaat liittyvät peliin puhelimella, tietokoneella tai pädillä syöttämällä pelin tunnuksen Kahootin nettisivuilla kahoot.it. Visa on digiopetusaineistossa aina jakson viimeisessä luvussa […]
Artikkelit
Yläkoulun historian odotettu uutuus on tarkkaan harkittu kokonaisuus, jonka jokainen ratkaisu on huolella punnittu. Kiteytimme uuden Murros-sarjan ydinajatukset tähän artikkeliin.
Artikkelit
Oppikirjailijat Eenariina Hämäläinen, Antti Kilpijärvi, Antti Kohi, Aapeli Kähkönen ja Saara Mäkelä ovat olleet monella tavalla uuden edessä. Murros on ensimmäinen uusi yläkoulun historian sarja vuosiin, joten heidän oli otettava huomioon paitsi uusin tieteenalan tutkimus myös koulujen arjen muuttuneet haasteet.
Artikkelit
Otavan yläkoulun uudet reaaliaineiden sarjat on tehty vastaamaan koulun arjesta nouseviin tarpeisiin. Siksi uudet oppimateriaalimme ovat kielitietoisia, nykyaikaisia, monipuolisia ja erilaisille ryhmille sopivia. Kaikkea tätä on myös uusi Kallio. Kokosimme yhteen myös muut kantavat ajatukset sarjan taustalla.
Artikkelit
Selkeä materiaali, joka huomioi monenlaiset oppijat ja tekee eriyttämisestä helppoa. Muun muassa näihin tarpeisiin Otavan uusi Kallio on halunnut vastata sarjan suunnittelun alusta lähtien. Kokenut tekijäryhmä on luotsannut uuden sarjan kehitystä ja pian saatavilla on täysin uusi oppimateriaali yläkoulun maantietoon.
Artikkelit
Ulkona oppiminen tuo vaihtelua työskentelytapoihin ja tukee oppilaiden monipuolista osaamista. Ulko-opetus sopii erityisen luontevasti ympäristöopin tunneille, mutta sitä kannattaa kokeilla rohkeasti eri oppiaineissa. Lähiympäristö tarjoaa ulko-opetukselle rajattomat mahdollisuudet!
Uutiset
Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otava Oppimisen palvelut käynnistää syyskuussa alakoululaisille lukukilpailun, jossa koululuokat kilpailevat toisten luokkien kanssa luettujen sivujen määrästä. Eniten lukeneille luokille on luvassa rahapalkinto.