Artikkelit

Monipuoliset tekijät – monipuolinen Loikka

Kokemus, innostus, uudet näkemykset ja suuri sydän: niistä on tehty uusi suomen kielen ja kirjallisuuden oppimateriaalisarja Loikka. Loikan tekijät ovat kehittäneet sarjan helpottamaan opettajien arkea ja tuomaan lukuinnon luokkaan.

Laadukas oppimateriaali tehdään yhteistyössä

Loikka-sarjan oppikirjailijat Minna Konttinen, Oona Heiskala, Katri Parviainen, Mervi Maatela ja Raini Sipilä kertovat, että keskenään eritaustaisen tekijäryhmän yhteistyö on ollut avainasemassa materiaalin tekemisessä.

”Tiedän kokemuksesta, että kun tekijäryhmässä on opettajia eri kokoisista kouluista, eri puolilta Suomea ja erilaisilla vahvuuksilla, oppimateriaali palvelee myös erilaisia opettajia, oppilaita ja opetusryhmiä”, pitkän linjan oppikirjailija Minna Konttinen toteaa. ”Huolella rakennettu tiimi on mahdollistanut perustellun työn tekemisen”, Katri Parviainen tiivistää.

”Olemme yhdessä puntaroineet, pähkäilleet, turhautuneet ja riemastuneet kehittelemistämme tehtävistä. Opetussuunnitelmaa on luettu ristiin rastiin, jotta suunta on pysynyt vakaana”, Raini Sipilä kuvaa ryhmän työskentelyä. Mervi Maatelan mukaan oppikirjailijat ovat pyrkineet löytämään työskentelyprosessissa kultaisen keskitien, jotta jokainen oppija saisi onnistumisen ja oppimisen elämyksiä.

”On arvokasta, että jokainen meistä on tuonut yhteiseen työhön uusia ja erilaisia näkökulmia, lähtökohtia, tarpeita ja toiveita”, Oona Heiskala kiteyttää.

Avuksi opettajan arkeen

Loikka tuo paljon uutta suomen kielen ja kirjallisuuden opetukseen. ”Monipuolinen, ennakoitava ja itsessään eriyttävä materiaali helpottaa opettajan arkea. Kokonaiset tekstit kehittävät lukutaitoa ja innostavat lukemiseen. Lisäksi sarja tarjoaa kattavan arviointimateriaalin ja erillisen tehtäväpankin. Mukana on myös runsaasti tunnetaito- ja vuorovaikutustehtäviä”, Oona Heiskala listaa.

Loikka on suunniteltu helpottamaan opettajan työtä. ”Vuosien kokemus opetustyöstä on osoittanut sen, että hyvälle materiaalille on valtava tarve”, Raini Sipilä kertoo. Minna Konttisen mukaan oppikirjailijat ovat luoneet oppikirjasarjan, jota erilaisten opettajien on joustava käyttää. ”Loikkaa voi käyttää vaihtelevasti, eikä yksi tietynlainen etenemistapa sido opettajaa.”

Opettajan työn tukeminen on huomioitu myös eriyttämisessä. ”Tässähän se Loikan juju on: opettajan ei erikseen tarvitse miettiä, miten eriyttää opetusta jokaiselle oppilaalle sopivaksi, sillä kirja eriyttää itse”, Raini Sipilä kertoo, ”Aukeama alkaa helpoilla tehtävillä, jotka vaikeutuvat loppua kohden. Selkeä ja toistuva rakenne auttaa ja helpottaa jokaista oppilasta. Opettajalle jää aikaa kasvattaa, kohdata ja opettaa.”

”Loikka-sarjaan kuuluvat myös S2- ja E-versiokirjat, jotka on tehty yhteistyössä peruskirjan tekijöiden kanssa. Sarjan kuvitukset tukevat ymmärtämistä ja eritasoisia liitteitä voi hyödyntää myös S2-oppilaalla”, Katri Parviainen lisää.

Oman apunsa opettajan työhön tuo Loikan monipuolinen digimateriaali. Mervi Maatela kuvailee Loikan digisisältöjä: ”Loikassa on oppilaille paljon videotehtäviä, joita on helppo toteuttaa luokassa. Materiaaleista löytyy myös mainioita kirjailijahaastatteluja, opetusvideoita luokassa yhdessä katsottaviksi sekä tietenkin monipuoliset digimateriaalit jokaiselle oppitunnille.”

Lukemisen iloa jokaiselle

Loikan kehitystyön taustalla on ollut myös huoli lukutaidon heikkenemisestä. Loikassa lukuintoa herätellään monin eri keinoin. ”Loikan tekstit ovat aiheiltaan ja tekstilajeiltaan monipuolisia. Kuvitus tukee tekstien ymmärtämistä ja antaa mielikuvitukselle siivet. Ja mikä tärkeintä, jokainen lapsi saa kokemuksen: Minä luin kokonaisen tekstin! Jokainen oppilas pääsee sukeltamaan tarinoiden, tietotekstien tai runojen maailmaan oikean tasoisten ja kokonaisten tekstien avulla”, Minna Konttinen kertoo.

Loikka Lukutaito -kirjassa on täysin uusia, kokonaisia kertomuksia, joita olemme tekijäryhmässä suunnitelleet ja jotka taitavat kirjailijat ovat loihtineet Loikan maailmaan sopiviksi. Erityisen hienoa on ollut taitavien kotimaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden kanssa tehty yhteistyö.”

Teksti: Emilia Kärki
Kuva: Marja Viskari