Artikkelit

Miten rohkaista oppilaita tulkitsemaan tekstejä?

Tekstin tulkinta onnistuu keneltä tahansa, joka kerää rohkeutta sanoa mielipiteensä.

Uudessa suomen kielen ja kirjallisuuden Loikka-kirjasarjassa lukemista, tulkintaa ja lukukokemusten jakamista harjoitellaan ja tuetaan monenlaisten tehtävien avulla. Pääasia on, että oppilas ymmärtää, että hänen tekemillään havainnoilla ja ajatuksilla on väliä.

Jokainen tulkitsee lukemaansa tekstiä omista lähtökohdistaan. Aiemmin luetut kirjat ja omat kokemukset muokkaavat meitä lukijoina ja kirjallisuuden tulkitsijoina. On kummallista väittää, että tekstin voisi tulkita yhdellä ainoalla ja oikealla tavalla, sillä tekstit ovat avoimia kaikille tulkinnoille. Jokaisen lukijan tulkinta on aivan yhtä arvokas ja merkityksellinen, oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen.

Kirjallisuuden tulkintaa ja sen opettamista pidetään toisinaan vaikeana. PIRLS-tutkimuksen tuloksistakin on nähtävissä, että suomalaislapsille kirjallisuuden tulkintaa opetetaan vain vähän, jos ollenkaan. Miksi ihmeessä? Kyseessä ei ole mikään ihmeellinen, outo tai erityisen vaativa taito, jota ei voisi oppia tai opettaa.

Tulkinta on yksinkertaisimmillaan sitä, että minä kerron, millaisena teksti minulle näyttäytyy. Tekstin tulkinnassa voi lähteä pienin askelin liikkeelle: tulkintaa on jo se, että kertoo, mistä tekstissä puhutaan, kuka on sen päähenkilö ja mitä tekstissä tapahtuu. Jonkun toisen silmin teksti saattaa saada toisenlaisia sävyjä, mutta se ei tarkoita, että yhden tulkinta olisi oikeampi kuin toisen.

Lukukokemuksen kiinnittäminen oppilaan omiin arkikokemuksiin on ensiarvoisen tärkeää, jotta oppilas sitoutuu lukemiseen. Kun oppilas samaistuu johonkin, hän voi oman kokemuksensa perusteella kertoa, mitä luki ja mitä tunteita teksti hänelle välitti. Sen jälkeen pääseekin keskustelemaan siitä, miten itse toimisi vastaavassa tilanteessa. Uskaltaisinko lähteä avaruusmatkalle tai astua taikamaailmaan? Olisiko aseeni taikasauva vai laserase? Tällainen pohdinta on tulkintaa ja ymmärrystä!

Lukuilon voi saavuttaa yksin tai yhdessä. Tärkeintä on ottaa ensimmäinen askel ja avata ovi kertomuksille, runoille, näytelmille, mediateksteille, tietoteksteille – koko valtavalle tekstimaailmalle. Hyvää lukumatkaa!

Kirjoittaja

Raini Sipilä