Artikkelit

Kysymyksiä ja vastauksia Seikkailujen digiaineistojen uudistuksista

Seikkailujen aapisen ja lukukirjan digiaineistot on uudistettu elokuuksi 2022. Olemme saaneet kevään aikana asiakkailta kysymyksiä ja palautteita uudistetuista aineistoista. Kokosimme palautteen perusteella avuksesi vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Miksi Seikkailujen aapisen ja lukukirjan digiaineistot uudistuvat?

Lukuvuodeksi 2022−23 tehdyt uudistukset lisäävät aineistojen toimintavarmuutta ja käyttöikää. Aiemmat digitaaliset aineistot ovat vanhentuneet teknisesti ajan kuluessa. Uudistukset on tehty, jotta sarjan digiaineistot pysyisivät jatkossakin elinvoimaisina. Uudistamisen myötä digitaalisiin aineistoihin on saatu myös uusia sisältöjä ja toiminnallisuuksia: esimerkiksi digiopetusaineistoihin E-tehtäväkirjat vastauksineen ja digilisätehtäviin uusi analytiikkatyökalu.

Voiko aikaisempia digiaineistoja käyttää vielä lukuvuonna 2022−23?

Aikaisemmin käytössä olleet digiaineistot poistuvat käytöstä 31.7. Lukuvuonna 2022–23 on käytössä vain uudistetut digiopetusaineistot, digilisätehtävät ja digikirjat.

Seikkailujen aapisen ja lukukirjan digiopetusaineistot

Miten aapisen ja lukukirjan digiopetusaineistot ovat muuttuneet?

Digiopetusaineistojen sisällöt ja tehtävät ovat säilyneet ennallaan. Käyttöliittymä on uusi, joten aineistossa liikutaan eri tavalla kuin aikaisemmin.  Uusi käyttöliittymä tuo myös uusia toiminnallisuuksia ja sisältöjä. Esimerkiksi E-tehtäväkirjat ja opettajan oppaat ovat mukana digiopetusaineistossa selailtavina versioina. Löydät tarkempaa tietoa uudistuksista tästä artikkelista.

Miten pääsen alkuun uuden digiopetusaineiston käytössä?

Löydät käyttöohjevideon Otava oppimisen palveluiden verkkosivuilta sekä digiopetusaineistosta Koko lukuvuoden materiaalia -valikosta (vasemman yläkulman vohvelipainike). Ohjevideon avulla voit tutustua digiopetusaineiston perustoiminnallisuuksiin. Digiopetusaineiston voi ottaa koekäyttöön 30 päiväksi Opepalvelun kautta, jos koulullasi ei ole vielä käytössä Seikkailujen digiopetusaineistoja.

Miten siirryn oikealle sivulle kirjassa?

Siirry haluamaasi lukuun joko sisällysluettelosta tai kirjoita sivunumero Siirry sivulle -kenttään, jolloin siirryt suoraan haluamallesi sivulle. Sivunumerohaku löytyy myös aukeamanäkymän vasempaan laitaan avautuvasta sisällysluettelosta.

Mistä löydän digiopetusaineiston tehtävät?

Löydät oppitunteihin liittyvät tehtävät aapisen ja lukukirjan aukeamanäkymän Oppitunnille-valikosta (oikean yläkulman vohvelipainike).

Miten saan näytettyä tehtäväkirjan vastaukset?

Napauta ensin tehtävää, jonka vastaukset haluat näyttää. Suurennetussa tehtävänäkymässä vastaukset saa esille yksitellen napauttamalla vastaustilaa. Jos haluat näyttää kaikki vastaukset kerralla, napauta silmäkuvaketta.

Mistä löydän digiopetusaineiston laulut ja videot?

Kaikki laulut ja videot löytyvät koottuina Koko lukuvuoden materiaalia -valikosta (vasemman yläkulman vohvelipainike). Ne löytyvät myös oppitunneittain oppikirjan aukeamanäkymän oppitunnin materiaaleista.

Mistä löydän digiopetusaineiston eriyttävät monisteet, opettajan oppaan liitteet ja arviointimateriaalit?

Löydät liitteet, monisteet ja arviointimateriaalit Koko lukuvuoden materiaalia -valikosta (vasemman yläkulman vohvelipainike). Lisäksi löydät oppitunteihin liittyvät liitteet tai eriyttävät kirjainmonisteet oppitunneittain oppikirjan aukeamanäkymän kohdalta Oppitunnin materiaalit -valikosta.

Mistä löydän digiopetusaineiston S2-materiaalit?

Aapisen oppituntikohtaiset S2-tehtävät löytyvät aapisen aukeamanäkymästä Oppitunnin materiaalit -valikosta. Lisäksi Koko lukuvuoden materiaalia -valikkoon (vasemman yläkulman vohvelipainike) on koottu kaikki aapisen helpotetut tarinat ja koko vuosiluokan S2-tehtävät. Lukukirjan S2-kuuntelut löytyvät Koko lukuvuoden materiaalia -valikosta (vasemman yläkulman vohvelipainike).

Digiopetusaineiston tehtävä ei näy ruudulla kokonaan. Miten saan kokoa muutettua?

Tehtävä tulee paremmin näkyviin, kun vaihdat digiopetusaineiston koko näytön tilaan oikean yläreunan painikkeesta. Voit myös muuttaa tehtävän kokoa Control+ – ja Control− -painikkeilla.

Mistä löydän koetyökalun?

Koetyökalu on siirtynyt digiopetusaineistosta Opepalveluun. Koetyökaluun pääsee jatkossa suoraan Otavan Opepalvelusta Seikkailujen aapisen ja lukukirjan Oheismateriaalit-valikosta. Koetyökalu on käyttäjäetu lukuvuonna 2022–23.

Seikkailujen aapisen ja lukukirjan digilisätehtävät

Miten Seikkailujen aapisen ja lukukirjan digilisätehtävät ovat muuttuneet?

Digilisätehtävien pedagogiikka, sisältö ja tehtävien idea on pysynyt samana, mutta käyttöliittymä on uusi ja aapisen digilisätehtävien tehtävät näyttävät erilaisilta kuin ennen. Tuotteessa liikkuminen on muuttunut: oppilas liikkuu tehtävästä toiseen visuaalisen tassupolun avulla. Tehtävien kaksi eri tasoa löytyvät tehtävän välilehdiltä. Digilisätehtävissä on mukana uusi analytiikkatyökalu.

Miten voin tutustua digilisätehtäviin?

Voit ottaa digilisätehtävät koekäyttöön 30 päiväksi Opepalvelusta. Aapisen digilisätehtävien demoon voi myös tutustua Otava Oppimisen palveluiden verkkosivuilla.

Onko digilisätehtäviä varten käyttöohjetta?

Digilisätehtävien käyttöohjeet löytyvät tehtävien etusivulta Ohjeet-valikosta. Valikossa on erilliset ohjeet oppilaalle ja opettajalle. Opettajan ohje näkyy vain opettajalle.

Miten digilisätehtävät eriyttävät opetusta?

Useimmissa tehtävissä on kaksi tasoa. Tasot 1 ja 2 löytyvät tehtävän välilehdiltä. Opettaja voi ohjata oppilasta tekemään tiettyä tasoa tai oppilas voi itse valita tason. Tehtävät tarkistuvat automaattisesti, joten oppilas voi edetä myös itsenäisesti.  

Miten voin hyödyntää analytiikkaa digilisätehtävissä?

Digilisätehtävissä on mukana uusi analytiikkatyökalu. Analytiikkatyökalulla voi seurata oppilaiden edistymistä ja suoriutumista. Tehtäviä voi suodattaa vaikeustason mukaan. Tällöin taso 1 tai 2 valitaan asiasanoista. Oppilaille voi kirjoittaa kommentteja tehtävistä ja tarpeen mukaan pisteyttää uudelleen.