Artikkelit

Kysymyksiä ja vastauksia Tuhattaiturin digiaineistojen uudistuksista

Tuhattaiturin digiaineistot on uudistettu elokuuksi 2022. Tuhattaiturin uudistetut digiopetusaineistot ovat käytössä 1.8.2022 lähtien. Olemme saaneet kevään aikana asiakkailta kysymyksiä ja palautteita uudistetuista aineistoista. Kokosimme palautteen perusteella avuksesi koulun aloitukseen vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.

Miksi Tuhattaiturin digiaineistot uudistuvat?

Lukuvuodeksi 2022−23 tehdyt uudistukset lisäävät aineistojen toimintavarmuutta ja käyttöikää. Aiemmat digitaaliset aineistot ovat vanhentuneet teknisesti ajan kuluessa. Uudistukset on tehty, jotta sarjan digiaineistot pysyisivät jatkossakin elinvoimaisina. Uudistamisen myötä digitaalisiin aineistoihin on saatu myös uusia sisältöjä ja toiminnallisuuksia: esimerkiksi digiopetusaineistoihin E-tehtäväkirjat vastauksineen ja digilisätehtäviin uusi analytiikkatyökalu.

Voiko aikaisempia digiaineistoja käyttää vielä lukuvuonna 2022–23?

Aikaisemmin käytössä olleet digiaineistot poistuvat käytöstä 31.7. Lukuvuonna 2022–23 on käytössä vain uudistetut digiopetusaineistot ja digilisätehtävät.

Tuhattaiturin digiopetusaineistot

Miten digiopetusaineistot ovat muuttuneet?

Digiopetusaineistojen sisällöt ovat säilyneet ennallaan. Käyttöliittymä on uusi, joten aineistossa liikutaan eri tavalla kuin aikaisemmin. Syksyn ja kevään materiaalit ovat nyt samassa käyttöliittymässä, ja mukaan on saatu myös uusia toiminnallisuuksia ja sisältöjä. Esimerkiksi E-kirjat vastauksineen sekä selailtavat opettajan oppaat ovat mukana digiopetusaineistossa. Löydät tarkempaa tietoa uudistuksista tästä artikkelista.

Miten pääsen alkuun uuden digiopetusaineiston käytössä?

Löydät käyttöohjevideon ja ladattavan pikaohjeen Otava oppimisen palveluiden verkkosivuilta sekä digiopetusaineistosta Koko lukuvuoden materiaalia -valikosta (vasemman yläkulman vohvelipainike). Ohjevideon ja pikaohjeen avulla voit tutustua digiopetusaineiston perustoiminnallisuuksiin. Digiopetusaineiston voi ottaa koekäyttöön 30 päiväksi Otavan Opepalvelussa, jos koulullasi ei ole vielä käytössä Tuhattaiturin digiopetusaineistoja.

Miten siirryn oikealle sivulle kirjassa?

Siirry haluamaasi lukuun joko sisällysluettelosta tai kirjoita sivunumero Siirry sivulle -kenttään, jolloin siirryt suoraan haluamallesi sivulle. Sivunumerohaku löytyy myös aukeamanäkymän vasempaan laitaan avautuvasta sisällysluettelosta.

Mistä löydän Opettelemme- ja Harjoittelemme-tuokiot?

Oppituntien materiaalit löydät oppikirjan ja E-kirjan aukeamanäkymän oikeasta ylälaidasta. Oppitunnille-valikossa on Opettelemme- ja Harjoittelemme-tuokiot, päässälaskut, kuunneltavat tarinat (1.–4. lk), opetusvideot (3.–6. lk) ja muut heijastettavat sisällöt. Viereisestä Tulostettavaa-valikosta löydät kyseiselle oppitunnille kuuluvat liitteet.

Miten saan näytettyä tehtävien vastaukset?

Napauta ensin tehtävää, jonka vastaukset haluat näyttää. Suurennetussa tehtävänäkymässä vastaukset saa esille yksitellen napauttamalla vastaustilaa. Jos haluat näyttää kaikki vastaukset kerralla, napauta silmäkuvaketta.

Mistä löydän liitteet ja arviointimateriaalit?

Löydät liitteet ja arviointimateriaalit Koko lukuvuoden materiaalia -valikosta (vasemman yläkulman vohvelipainike). Liitteet ovat Liitteet-painikkeen alla ja kokeet sekä alkukartoitustestit (3.–6. lk) Arviointi-painikkeen alla. Liitteet voi tulostaa jaksoittain.

Opettelemme- ja Harjoittelemme-tuokiot eivät näy ruudulla kokonaan. Miten saan kokoa muutettua?

Sisältö tulee paremmin näkyviin, kun vaihdat digiopetusaineiston koko näytön tilaan oikean yläreunan painikkeesta. Voit myös muuttaa tehtävän kokoa Control+ – ja Control− -painikkeilla.

Mistä löydän koetyökalun?

Koetyökalu on siirtynyt digiopetusaineistosta Opepalveluun. Koetyökaluun pääsee jatkossa suoraan Otavan Opepalvelusta Tuhattaiturin Oheismateriaalit-valikosta. Koetyökalu on käyttäjäetu lukuvuonna 2022–23.

Tuhattaiturin digilisätehtävät

Miten Tuhattaiturin digilisätehtävät ovat muuttuneet?

Digilisätehtävien sisältö on pysynyt samana, mutta käyttöliittymä on uusi ja tehtävät näyttävät osin erilaisilta kuin ennen. Perustason tehtävät on merkitty kahdella pallolla ja haastavammat tehtävät kolmella pallolla. Tuotteessa liikkuminen on muuttunut: 1.–2. luokalla etusivun kuvatuki auttaa löytämään oikean kappaleen, ja oppilas liikkuu tehtävästä toiseen visuaalisen tassupolun avulla. Digilisätehtävissä on mukana uusi analytiikkatyökalu.

Miten voin tutustua digilisätehtäviin?

Voit ottaa digilisätehtävät koekäyttöön 30 päiväksi Opepalvelusta. Tuhattaituri 1a, 3b ja 5a digilisätehtävien demoihin voi myös tutustua Otava Oppimisen palveluiden verkkosivuilla.

Onko digilisätehtäviä varten käyttöohjetta?

Digilisätehtävien käyttöohjeet löytyvät etusivulta Käyttöohje-valikosta. Valikossa on erilliset ohjeet oppilaalle ja opettajalle. Opettajan ohje näkyy vain opettajalle.

Miten digilisätehtävät eriyttävät opetusta?

Digilisätehtäviä on kahta eri tasoa, perustehtäviä ja ylöspäin eriyttäviä tehtäviä. Oppilasta voi ohjata tekemään tietyn tasoisia tehtäviä tai oppilas voi itse valita tason. Tehtävät tarkistuvat automaattisesti, joten oppilas voi edetä myös itsenäisesti.  

Miten voin hyödyntää analytiikkaa digilisätehtävissä?

Digilisätehtävissä on mukana uusi analytiikkatyökalu. Analytiikkatyökalulla voi seurata joko koko ryhmän tai yksittäisen oppilaiden edistymistä ja suoriutumista. Tehtäviä voi suodattaa vaikeustason mukaan. Oppilaille voi kirjoittaa kommentteja tehtävistä ja tarpeen mukaan pisteyttää uudelleen.

Karlavagnen (Tuhattaiturin ruotsinkielinen versio)

Ovatko Karlavagnenin digiopetusaineistot uudistuneet?

Karlavagnenin digiopetusaineistot ovat uudistuneet samalla tavalla kuin Tuhattaiturin digiopetusaineistot. Löydät tarkempaa tietoa Karlavagnenin uudistuksista tästä artikkelista. Karlavagnenin käyttöohjevideon löydät Otava Oppimisen palveluiden verkkosivuilta sekä digiopetusaineistosta Koko lukuvuoden materiaalia -valikosta (vasemman yläkulman vohvelipainike).

Ovatko Karlavagnenin digilisätehtävät uudistuneet?

Karlavagnenin digilisätehtävät ovat uudistuneet samalla tavalla kuin Tuhattaiturin digilisätehtävät. Voit tutustua Karlavagnen 1a, 3b ja 5a digilisätehtävien demoihin Otava Oppimisen palveluiden verkkosivuilla.

Star Maths (Tuhattaiturin englanninkielinen versio)

Ovatko Star Mathsin digiopetusaineistot uudistuneet?

Star Mathsin digiopetusaineiston sisällöt ovat samat kuin aiemmin: oppikirjan ja tehtävien vastausten lisäksi digiopetusaineistossa on äänitetyt tarinat (1.–3. lk), opettajan oppaan liitteet ja kokeet sekä opettajan oppaan sivut. Käyttöliittymä on muuttunut siten, että oppituntien tarinat löytyvät oikean yläreunan kohdasta ”Stories” ja liitteet, kokeet ja opettajan opas vasemman yläkulman kohdasta ”Teacher’s material”. Aineiston piirtotyökalut on uudistettu. Mukana on uusina työkaluina noppa, ajanotto ja lukuviivain.

Ovatko Star Mathsin digilisätehtävät uudistuneet?

Star Mathsin digilisätehtävät ovat uudistuneet samalla tavalla kuin Tuhattaiturin digilisätehtävät. Digilisätehtävien sisältö on pysynyt samana, mutta käyttöliittymä on uusi ja tehtävät näyttävät osin erilaisilta kuin ennen. Perustason tehtävät on merkitty kahdella pallolla ja haastavammat tehtävät kolmella pallolla. Tuotteessa liikkuminen on muuttunut: 1.–2. luokalla etusivun kuvatuki auttaa löytämään oikean kappaleen, ja oppilas liikkuu tehtävästä toiseen visuaalisen tassupolun avulla. Digilisätehtävissä on uutuutena käyttöohjeet, jotka löytyvät etusivulta Käyttöohje-valikosta. Valikossa on erilliset ohjeet oppilaalle ja opettajalle. Opettajan ohje näkyy vain opettajalle. Digilisätehtävissä on mukana uusi analytiikkatyökalu.