Vinkit

Näin tuet oppilaan kielitaidon kehittymistä – 10 vinkkiä kielitietoiseen opetukseen

Voidakseen opiskella tiettyä oppiainetta, oppilaan on ymmärrettävä oppiaineessa käytettävää kieltä. Opetuskielen osaamisen lisäksi hänen on siis opittava oppiaineen sanastoa, tapoja esittää asioita ja oppiaineen tekstien lukemista. Lukutaito korostuu reaaliaineissa aivan erityisesti: on pitkiä kirjoitettuja tekstejä, karttoja, havainnollistuksia ja erilaisia lähdeaineistoja. Sekä opiskelukielen että oppiaineen kielen taito ovat tiiviisti sidoksissa lukutaitoon. Jos ei ymmärrä kieltä, ei ymmärrä lukemaansa.  

Kielitietoinen opetus tukee niin oppilaan kielitaidon kuin hänen lukutaitonsakin kehittymistä. Tässä artikkelissa esittelemme kymmenen vinkkiä kielitietoiseen opetukseen. 

1. Käy läpi opiskeltavan aiheen pääkohdat ennen opiskelua. Voit myös esittää kysymyksiä, joihin oppilaat pyrkivät esimerkiksi oppikirjan luvun avulla vastaamaan. 

2. Selitä opiskeltavan aiheen tärkeimmät käsitteet jo ennen oppikirjan luvun lukemista. 

3. Lukekaa oppikirjan tekstiä osissa, esimerkiksi alaluku kerrallaan. Pysähtykää jokaisen osan jälkeen tiivistämään oleellinen ja selvittämään vaikeat sanat.  

4. Käytä opetuksen tukena kuvia, kaavioita ja karttoja. Voit myös piirtää asioita, jos se tuntuu luontevalta. 

5. Käyttäkää oppimiseen kaikkia aisteja. Esimerkiksi oppikirjan lukujen äänitteiden kuunteleminen on hyvä tuki lukemiselle. Äänitteet antavat myös esimerkin vaikeiden sanojen ääntämiseen. 

6. Käytä erilaisia toiminnallisen työskentelyn keinoja, esimerkiksi pistetyöskentelyä ja pelejä. 

7. Harjoitelkaa lukemaan ja tulkitsemaan oppiaineelle tärkeitä tekstejä, esimerkiksi karttoja tai taideteoksia. Anna vinkkejä lukemiseen ja keskustelkaa teksteistä yhdessä. 

8. Opeta tehtävien vastaustekniikkaa esimerkiksi antamalla apusanoja, vastausaihioita tai valmiita vastausten alkuja.  

9. Jos oppilaasi äidinkieli on jokin muu kuin opetuskieli, rohkaise häntä käyttämään opiskelun tukena omaa äidinkieltään esimerkiksi sanaston opiskelussa. 

10. Kehota oppilaita kokoamaan omaa sanastoaan opiskelun edetessä. Sanastossa voi olla esimerkiksi tärkeitä käsitteitä ja muita oppilaalle vieraita sanoja. Sanoja voi selittää esimerkiksi omalla äidinkielellä, omin sanoin tai piirtämällä. Hyvä motivaattori sanaston kokoamiseen on, jos se vaikuttaa positiivisesti työskentelyn arviointiin.

Kirjoittaja

Salla Tiihonen

kustannustoimittaja