Uutiset

Tähtipöllö-lukukilpailu kannustaa alakouluisia lukemaan

Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otava Oppimisen palvelut on käynnistänyt alakoululaisille lukukilpailun, jossa koululuokat kilpailevat toisten luokkien kanssa luettujen sivujen määrästä. Eniten lukeneille luokille on luvassa rahapalkinto.

Lasten ja nuorten lukutaito ja lukemisen muutokset ovat viime vuosina olleet kestokeskustelunaiheita niin suomalaisissa koululuokissa, kodeissa kuin mediassakin. Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otava Oppimisen palvelut haluavat osaltaan konkreettisesti kannustaa koululaisia lukemaan enemmän, ja siksi olemme käynnistäneet valtakunnallisen alakoululuokille suunnatun Tähtipöllö-lukukilpailun.

”Me emme saa lapsia lukemaan huolipuheella tai saarnaamalla lukutaidon hyödyistä. Ainoa keino lisätä lukuminuutteja on osoittaa, että lukeminen on älyttömän helppoa ja kivaa ajanvietettä – ja että jokainen lapsi ja nuori saa itse valita itselleen sopivaa luettavaa, vaihtoehtoja kyllä on”, Otavan Oppimisen palveluiden sisältöjohtaja Anna-Reetta Sipilä sanoo.

Tähtipöllö-kilpailussa luokat kilpailevat keskenään luettujen sivujen määrästä. Jokainen sivu lasketaan, oli kyse sitten sarjakuvasta, helppolukuisesta kuvakirjasta, lastenromaanista tai oppikirjasta. Kilpailussa on kaksi kategoriaa eri ikäryhmille: luokat 1–3 ja luokat 4–6.

Eniten sivuja lukeneille luokille on luvassa rahapalkinto, jonka voi käyttää luokan yhteisiin hankintoihin, kuten luokkaretkeen tai muuhun yhteiseen tekemiseen. Lisäksi osallistuneiden luokkien kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Opettajat voivat ilmoittaa luokkansa mukaan lukukilpailuun osoitteessa tähtipöllö.fi. Sivustolta löytyvät myös kilpailuohjeet ja -säännöt sekä innostavia lukutehtäviä ja kirjavinkkejä eritasoisille lukijoille.

”Olemme todella innoissamme ja ylpeitä Tähtipöllö-hankkeesta! Toivottavasti sen myötä voimme innostaa entistä useamman alakoululaisen kirjojen ja lukemisen taianomaiseen universumiin. Lukemisesta on tutkitusti monenlaista hyötyä, mutta mikä tärkeintä, se avaa maailmoja, joissa seikkailu on hauskaa, jännittävää, oivaltavaa ja hyvää ajanvietettä”, Otavan lasten ja nuortenkirjallisuuden kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio muistuttaa.

Tähtipöllö-lukukilpailu ottaa mallia Norjassa järjestetystä Norli Junior -lukukilpailusta. Norjassa kilpailuun on osallistunut 50 000 lasta lähes 3 000 luokasta, ja he ovat lukeneet yhdessä yli 100 miljoonaa sivua.

Kilpailu on käynnissä 25.9.2023–12.1.2024.

Tähtipöllö-hanke on saanut tukea Otavan Kirjasäätiöltä.

Lisätietoja: tahtipollo@otava.fi ja osoitteesta tähtipöllö.fi