Artikkelit

Tarina auttaa puhumaan ilmastonmuutoksesta

Kun teimme puolisoni Jenna Kunnaksen kanssa ilmastonmuutoksen kokemusta käsittelevää lastenkirjaa Näkymätön myrsky viime keväänä, en osannut arvata, kuinka ajankohtainen kirja olisi ilmestyessään.

Siitä ei ollut epäilystä, etteikö ilmastonmuutos puhuttaisi. Ei myöskään siitä, etteikö ilmastonmuutoksesta olisi tarvetta puhua erityisesti lasten näkökulmasta ja heidän tasollaan. Sen sijaan emme tulleet ajatelleeksi kuinka paljon irrallista ja vakavaa ilmastotietoa ja -keskustelua lapset ja nuoret kohtaavat elämässään koko ajan. Moni lapsi voi pelätä tietämättä tarkkaan mitä he pelkäävät, tai osaamatta pukea pelkoa ja huoltaan sanoiksi. Ilmastohuolen sanoiksi pukeminen ei ole helppoa meille aikuisillekaan. Ei edes tutkijoille tai asiaan laajemmin vihkiytyneille. Ilmastonmuutos on valtavan suuri, kaikkeen vaikuttava kriisi, joka etenee samaan aikaan huolestuttavan nopeasti ja ihmisten päätöksenteolle valitettavan hitaasti. Se ei ole ole helppo kertomus, jossa olisi hyviksiä ja pahiksa, sillä ilmastonmuutosta ei ole saatu aikaan tahallaan tai pahat mielessä.

Näkymätön myrskyNäkymätön myrsky -kirja -kirjassa sisarukset Juju ja Aatos kummastelevat ympärillään muuttuvaa luontoa ja huolestuvat suuresti heille rakkaan Usvalammen puolesta. Usvalampi ollaan tuhoamassa, ja vaikka aikuiset ymmärtävät, että asiat menevät ikävään ja huolestuttavaan suuntaan, tulevat muut asiat kuitenkin tielle. Niin mutta kun näin on tehty. Sillä tavalla asiat vain maailmassa toimivat. Erityisen hankalaa on, kun elämään vaurautta ja helppoutta tuonut ”tomu” osoittautuukin aiheuttavan vakavia seurauksia luonnossa. Nähdäkseen mitä tomu aiheuttaa on tiedettävä paljon. Se on kirjan ”näkymätön myrsky”.

Kirja käsittelee siis vertauskuvallisesti ilmastonmuutosta, fossiilisia polttoaineita ja ilmastotiedettä. Seikkailu sijoittuu satumaailmaan joka muistuttaa kovasti omaamme. Muutokset Sumulaakson luonnossa ovat samankaltaisia kuin ilmastonmuutoksen aiheuttamat seuraukset luonnossa juuri nyt.

Ilmastonmuutoksesta on tärkeätä puhua lasten kanssa tietenkin siksi, että se on tärkeä, heidän tulevaisuuteensa vaikuttava asia. Katseen luominen tulevaan ja siihen, miten ekologinen hätätila maapallolla etenee ja mitä se saa aikaan voi kuitenkin aiheuttaa paljon huolta ja pelkoa. Muuttuvan ilmaston maailmassa tulevaisuus on täynnä epävarmuutta, riskejä ja tutun muuttumista oudoksi. Siksi lapsille puhuttaessa on tärkeää muistaa tämä hetki, vaikka nykyisyys voikin olla meille aikuisille kiusallinen.

Ilmasto ja sen mukana paikalliset luonnot, valtameret ja mannerjäätiköt ovat jo muuttumassa nopeasti, ja siihen syynä ovat menneiden aikojen päätökset ja teot. Niihin emme voi enää vaikuttaa. Samoin tämän päivän kasvihuonepäästöt ja päätökset parlamenteissa, kunnanvaltuustoissa, työpaikoilla, taloyhtiöissä ja sähkösopimusta valittaessa vaikuttavat siihen, kuinka rajusti ilmasto tulevaisuudessa muuttuu. Nykypäivän huolestuneet lapset eivät ole siitä vastuussa, ja Näkymättömän myrskyn tärkeä teema onkin, että vastuu aikuisten teoista kuuluu yksin aikuisille. Kirja ei syyllistä eikä lietso pelkoa, mutta se antaa tärkeitä eväitä keskusteluun sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja ilmastosta lasten ja aikuisten välillä, niin perheissä kuin koululuokissakin. Kirja on turvallinen, kaikille sopiva apu tähän keskusteluun. Ja vieläpä aika jännä seikkailu. Vaikka kirja sopii erityisesti alakouluikäiselle, on Näkymätöntä myrskyä on luettu ohjatusti ainakin oman lapsemme esiopetusryhmälle.

Kaikki tämä voi kuulostaa huolestuttavalta, mutta kirjassa on paljon toivoa. Näkymättömässä myrskyssä ei pelasteta maailmaa, mutta lasten omalle Usvalammelle käy lopulta hyvin. Nykypäivän lastenkaan tehtävänä ei ole pelastaa maailmaa, mutta he voivat yhdessä vanhempiensa kanssa tehdä pieniä tekoja. Jokainen voi löytää oman usvalampensa ja jo yksin se voi antaa merkityksellisyyttä ja toimintaa hämmennyksen ja pelon tilalle.

Tiedämme, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei ole yhtä yleispätevää ratkaisua. Sen sijaan tarvitaan paljon pieniä ja suuria tekoja ja paljon pieniä ja isoja tekijöitä. Tiedämme, että vielä ei ole myöhäistä, ja siinä on nykyhetken toivo.