”Annu ja Olli tapaavat toisensa koulun jälkeen Piilopuulla. On aurinkoinen alkusyksyn iltapäivä ja salaiset ystävykset tapaavat pitkästä aikaa. Olli on keksinyt hyvän piilon lehtikasasta ja päättää yllättää Annun. Ensin Annu säikähtää lehtikasasta hyppäävää Ollia, mutta pian ystävykset heittelevät värikkäitä lehtiä innoissaan toistensa päälle.”
Tarvikkeet
- kopiopaperia
- akvarellipaperia
- ruskeaa ja sinistä A3-kokoista piirustuspaperia
- vesivärivälineet
- alustoja
- puikkoliimaa
- lyijykynä
- sakset
Tulosta tästä Piilopuun kaava.
Keskeistä
- syksyn värien havainnoiminen
- värien sekoittaminen ja eri sävyjen aikaan saaminen
- puun piirtäminen sapluunalla
- revintätekniikan harjoitteleminen
- huolellinen liimaaminen
Ohjeet
- Tehtävään voidaan virittäytyä tekemällä retki syksyiseen luontoon havainnoimaan metsän värejä tai katsellaan lasten/opettajan tuomia syksyisiä lehtiä ja niiden eri muotoja ja värejä. Etsitään syksyn värejä koulun pihalta/luokasta/vaatteista.
- Harjoitellaan syksyyn sopivien värien sekoittamista vesiväreillä harjoittelupaperille alustan päällä. Keskustellaan värien eri sävyistä ja kokeillaan niidenkin sekoittamista.
- Maalataan A4-kokoiselle akvarellipaperille vaakasuoraan paksuja raitoja syksyn väreillä niin, ettei paperiin jää valkoista näkyviin. Värit saavat hieman sekoittua keskenään. Värien on tarkoitus olla vahvoja. Töiden annetaan kuivua. Myöhemmin näistä papereista revitään Piilopuun syksyiset lehdet.
- Opettaja on etukäteen kopioinut A3-kokoiselle ruskealle piirustuspaperille Piilopuun kaavan tai käytetään Piilopuun sapluunaa, jolla oppilaat piirtävät puun ruskealle paperille tai oppilaat voivat itse piirtää Piilopuun oman käsivarren (puun runko) ja kämmenen + sormien (puun oksat) avulla.
- Puu leikataan irti ja liimataan A3-kokoiselle siniselle piirustuspaperille.
- Revitään varovasti peukaloa ja etusormea käyttäen syksyn väreillä maalatusta pohjapaperista lehtiä Piilopuuhun. Liimataan lehtiä huolellisesti puun oksiin, leijailemaan kohti maata ja kasoiksi puun juureen.
- Työtä voi halutessaan myös jatkaa piirtämällä puun juureen lehtikasassa leikkivät Annun ja Ollin.
- Ihaillaan valmiiden töiden syksyistä väriloistoa!
Maalataan A4-kokoiselle akvarellipaperille vaakasuoraan paksuja raitoja syksyn väreillä niin, ettei paperiin jää valkoista näkyviin. Värit saavat hieman sekoittua keskenään. Värien on tarkoitus olla vahvoja.
Töiden annetaan kuivua.
Piirretään Piilopuun runko ruskealle paperille kaavaa apuana käyttäen. Puu leikataan irti ja liimataan A3-kokoiselle siniselle piirustuspaperille.
Revitään varovasti peukaloa ja etusormea käyttäen syksyn väreillä maalatusta pohjapaperista lehtiä Piilopuuhun.
Liimataan lehtiä huolellisesti puun oksiin, leijailemaan kohti maata ja kasoiksi puun juureen.
Teksti ja kuvat: Petra Nummelin