”Lapset ei tykkää tuollaisista”, ajatteli aapiskuvittaja Johanna Lumme aikoinaan oman aapisensa kuvista. Seikkailujen aapisen veikeitä tarinoita täydentää nyt hänen vauhdikas kuvituksensa. Aapinen on pienen koululaisen tärkein oppikirja ja monille ensimmäinen lukemaan innostaja – todella merkityksellinen kirja siis.
Oli Finlandia-palkitun lastenkirjailija Siri Kolun tarina. Oli oppikirjailijoiden, Kati Solastien, Mari Backmanin ja Kati Lassilan vankka kokemus lukemaan opettamisesta. Oli jo kaksi aapista luotsannut oppikirjagraafikko Heli Ahola. Tarvittiin kuvittaja, joka muuttaisi kynällään hahmot eläviksi ja auttaisi yhtenä Seikkailujen aapisen ryhmän jäsenenä luomaan uuden, lapsia puhuttelevan aapisen.
Heli Ahola keksi, että tuore kuvittaja voisi löytyä kilpailun kautta, ja niin järjestettiin Otavan oppikirjojen kuvituskilpailu, jossa oli kolme eri sarjaa. Metropolian graafisen suunnittelun linjalla opiskeleva Johanna Lumme osallistui innoissaan kaikkiin sarjoihin. Hänellä oli lapsesta asti muhinut haave, että voisi piirtää työkseen.
Tällä Seikkailujen aapisen kuvalla Johanna voitti kuvituskilpailun
Johanna mietti eläinten luonteita: miten ne eroavat toisistaan ja ovat sopivasti oikeiden eläinten näköisiä. Otavalaisten raadin mielestä Johanna oli kilpailun selvä voittaja. Hänen kuvassaan on huumoria, vauhtia ja valtavasti kiinnostavia yksityiskohtia. Kilpailun aapiskuvia testattiin myös kahdessa alkuopetuksen luokassa, joissa Johanna oli sekä opettajan että oppilaiden suosikki.
Kuvitussopimuksen allekirjoitettuaan Johanna käveli pois Otavalta ja mietti, mihin oli oikein ryhtynyt. Kun hän kotona otti kynän käteen ja rupesi piirtämään aapiskuvitusta, hän tajusi: ”Tämä on mun juttu. Minut on luotu tekemään tällaista.” Ensimmäinen kuvitustyö oli yli 2000 kuvan urakka. Aapisen ja Lukukirjan lisäksi oli valtavasti kuvitettavaa, harjoituskirjat, opettajan oppaat ja muut. ”Kyllä siinä sai piirtää!”
Johanna sai Siri Kolun aapistarinan ja hahmogallerian luettavakseen. Olli on kani, herkkä seikkailijaluonne, joka asuu kaupungissa isossa lasisessa talossa. Annu on veikeä ja reipas kettu, joka asuu metsässä pienessä talossa. He ovat salaiset ystävykset. Hahmojen luonnekuvaukset auttoivat paljon tarinan henkilöiden piirtämisessä. Johannan paras kaveri lapsena oli poika, joten hän ymmärsi hyvin Annun ja Ollin ystävyyttä.
Aapisryhmän tapaamisessa Siri kertoi hersyvään tyyliinsä hahmoista, oppikirjailijat olivat mukana ja esittivät toiveensa, miten hahmojen avulla voisi tukea opittavaa asiaa. Johanna innostui Sirin valloittavasta tarinasta ja pedagogiikan kuvitukselle asettamista haasteista. Heli kehuu, että Johanna on luontainen piirtäjä, kuvituspalavereissakin hän rupesi heti piirtelemään.
Kokenut oppikirjagraafikko Heli ohjasi kuvitusta
Johannan piirroksissa oli aluksi tummempia sävyjä, joita Heli kokeneena oppikirjagraafikkona pyysi kirkastamaan raikkaiksi perusväreiksi. Heli tiesi, että puhtaat värit ja selkeät ääriviivat ovat tärkeitä alakoulun kirjassa. Ne tukevat asioiden hahmottamista ja oppimista, kun asiat erottuvat hyvin kuvasta.
Johanna alkoi muodostella eläimiä ja etsiä niille omaa muotokieltä. Hahmot piti saada toisistaan erottuviksi ja jokaisen omaa persoonaa kuvastaviksi. Millainen on kettu? Ketut saivat vinot silmät. Miten kani eroaa ketusta? Ketut ovat ruskeita ja kanien väriksi tuli harmaa, jotta lasten on helppo erottaa eläimet toisistaan. Hahmojen silmät suurenivat ja muotoihin tuli lapsia puhuttelevaa leikkisyyttä. Kaniäidille Johanna piirsi kiharat korvat. Lempi koki suurimman muutoksen. Sen liikkeet ja ilmeet piti saada kuvastamaan vauhdikasta luonnetta.
Seikkailujen aapisen hahmoihin haettiin uutta vauhtia. Johanna on aina ollut innostunut animaatiosta, ja opiskelee nykyään visuaalista tarinankerrontaa Aalto-yliopistossa sivuaineenaan animaatio. Hän pyrki aapiskuvituksessa tavoittamaan liikkeen, joka tekee hahmot eläviksi. Jokaisella hahmolla on oma kehon kieli.
Heli ideoi kanteen pyörylän, jossa on aapisen nimi. Pyörylästä tuli koko sarjan tunnus, joka toistuu eri versioina kaikissa sarjan osissa.
Heli kertoi, että opetukselliset asiat ohjasivat kuvitusta. Välillä oppimista edistävät runsaat ja välillä taas selkeät, rauhalliset kuvat. Oppikirjailijat ohjeistivat, mitä kuvassa saa olla, jotta se tukee tarinankerrontaa ja oppimista. Kirjainaukeamat olivat kurinalaisimmat kuvittaa, pelien ja laulujen aukeamilla Johanna sai käyttää enemmän mielikuvitusta.
Johannan ja Helin suosikkihahmot ja pienet veitikat
Aapisen hahmoista Johannan mieleen on kettuperhe, johon hänen oli helpoin samaistua kuvitusta tehdessään, varsinkin elokuvaohjaaja-äitiin. Helin suosikkihahmo on Annu. Rohkea tyttökettu on hänen mielestään hyvä esikuva lapsille.
Johannan mielikuvitus loi pieniä eläimiä, sammakoita ja ötököitä, joita hän piirsi mukaan joka aukeamalle, vaikka niitä ei tarinaan ollut kirjoitettu. Pienten veitikoiden kautta kehitettiin hauskoja etsimistehtäviä, tapahtumia ja sivutarinoita, jotka auttavat lapsia kiinnostumaan. Siri Kolu kirjoitti myöhemmin näistä pikku eläimistä tarinoita Seikkailujen eskariin.
Koulunsa Johanna kävi Ranskassa, jossa asui lapsena äitinsä ja siskonsa kanssa. Kun entinen luokkakaveri näki Johannan aapiskuvituksia, hän muisti, miten he aikoinaan tutkivat omaa aapistaan, jossa tyttö ja poika seikkailivat haamun kanssa. Johanna oli sanonut kaverille, että kuvitukset ärsyttivät häntä, koska ne eivät olleet mielenkiintoisia.
Kun Johannan kuvittama Seikkailujen aapinen oli ilmestynyt Otavan kirjakaupan ikkunaan, eräs otavalainen näki ohi kävellessään, kuinka pieni tyttö liimautui ikkunaan ja sanoi kanssaan oleville äidille ja mummille: ”Mä haluan ton kirjan!” Tytön äiti vastasi: ”Se on aapinen. Toivottavasti saat sen, kun aloitat syksyllä koulun.”
Johannan kuvituksia näet lisää hänen omalla verkkosivullaan.
Teksti: Mimma Näränen