Artikkelit

Kalliossa kuuluu kokemus kouluarjen tarpeista

Selkeä materiaali, joka huomioi monenlaiset oppijat ja tekee eriyttämisestä helppoa. Muun muassa näihin tarpeisiin Otavan uusi Kallio on halunnut vastata sarjan suunnittelun alusta lähtien. Kokenut tekijäryhmä on luotsannut uuden sarjan kehitystä ja pian saatavilla on täysin uusi oppimateriaali yläkoulun maantietoon.

“Olemme halunneet luoda sellaisen materiaalin, joka vastaa niihin haasteisiin, joita kohtamme opetuksessa päivittäin. On hienoa tehdä sellaista sarjaa, josta itsekin opettajana innostun ja jonka avulla pystyn oppitunnilla eriyttämään”, sarjan oppikirjailija Sanna Jortikka tiivistää. Uutta sarjaa ovat hänen lisäkseen olleet kirjoittamassa Nina Brander, Heidi Fabritius, Laura-Leena Leiwo sekä Tiia Nikkanen.

Otavan uuden Kallio-sarjan ensimmäinen osa on käytettävissä elokuusta 2025 alkaen!

Kallio mahdollistaa jokaiselle sopivan tavan oppia

“Kallion aiheet on jaettu lukuihin siten, että kunkin luvun pystyy käsittelemään vain yhden tai kahden oppitunnin aikana”, kertoo Heidi. Tämä tekee opittavista kokonaisuuksista helposti hallittavia ja selkeitä niin oppilaalle kuin opettajallekin. Jaksot kokoavat aiheet toisiinsa liittyviksi ilmiöiksi ja jakson lopussa asiat nidotaan yhteen. Kirja sisältää myös erilaisia taito-aukeamia, joilla opitaan ja syvennetään maantiedon taitoja.

Jokainen luku alkaa lyhyellä tiivistelmällä ja aukeama sisältää myös luvussa esiintyvät keskeiset käsitteet. Näin oppilas saa aiheesta selkeän kokonaiskuvan heti luvun alussa. Luvun tekstit on kirjoitettu kielitietoisiksi joten ne ovat helposti luettavia. Kallion oppikirjailija Tiia pitää juuri erilaisten oppijoiden huomiointia Kallion erityisenä vahvuutena. “Ihan uutta on se, että lukujen aukeamat tarjoavat lisäksi sanastotukea vaikeisiin sanoihin. Se on erinomainen tapa huomioida oppilaat, joilla on kielellisiä haasteita”. Keskeiset käsitteet on myös selitetty tekstissä ja käsiteluetteloissa. Lisäksi lausemuotoiset väliotsikot auttavat oppilasta hahmottamaan keskeiset asiat.

Täysin uutta Kallio-sarjassa on myös erillinen Ytimessä-kirja. Se on tarkoitettu etenkin niille oppilaille, joille oppikirja ei vielä sovi esimerkiksi kielellisten haasteiden vuoksi. Ytimessä-kirja noudattaa oppikirjan rakennetta. Oppikirjan keskeisimmät tekstit on lyhennetty ja kirjoitettu selkeytettyyn muotoon. Lisäksi Ytimessä-kirja tarjoaa runsaasti harjoitustehtäviä, joiden kautta maantieteen taidot karttuvat helposti. Tehtävät on suunniteltu kirjan tason mukaan ja ne ovat kirjaan täytettäviä. 

Ytimessä-kirja noudattaa oppikirjan jakso- ja lukurakennetta. Ytimessä-kirjan ja oppikirjan rinnakkainen käyttö arjessa on helppoa ja selkeää. Toisaalta oppilas voi käyttää pelkästään Ytimessä-kirjaa ja saada silti kaikki oppiaineen oleellisimmat tiedot ja taidot. “Teemme monella tavalla erinomaista sarjaa, jossa useat asiat on mietitty uudelleen ja toteutus on erilainen kuin aiemmin”, kertoo Laura-Leena. “Erityisesti pidän eriyttämisratkaisustamme, joka mahdollistaa Kallio-sarjan käytön hyvin erilaisissa tilanteissa ja erilaisilla oppijoilla.”

Sarjaan on tulossa myös runsas digitaalinen opettajanmateriaali. Se sisältää muun muassa sarjaa varten tehtyjä videoita, uudenlaisen kartaston, runsaasti erilaista taustatietoa- ja materiaalia sekä tunneille paljon erilaisia tehtäviä ja tapoja opettaa asioita.