Artikkelit

”Toistuvat tehtävätyypit helpottavat kovasti opettajan työtä”

Kastellin koulussa Oulussa valittiin matematiikan Oivaltaja-sarja ekaluokkalaisille, koska siinä on tarkasti mietityt ja loogisesti etenevät tehtävät. ”Valintaan vaikuttivat myös Oivaltajan virkistävät hahmot, iloinen väri- ja kuvamaailma, hauskat matikkalaulut sekä huolella tehdyt opetusvideot”, kertoo 1.-2.-luokkaa opettava Piia.

Hänelle oli tärkeää, että matematiikassa tehtävätyypit toistuvat, tehtävät ovat luovasti mietittyjä ja eritasoisia tehtäviä on riittävän paljon opetettavaa aihetta kohden. ”Toistuvat tehtävätyypit helpottavat kovasti opettajan työtä. Lisäksi Oivaltajassa ylöspäin eriyttävät tehtävät ovat riittävän haastavia taitaville oppilaille. Niiden onnistunut ratkaiseminen on riemastuttanut lapsia useasti. Ja parasta on, että kirjan lopusta löytyy lisätehtäviä nopeasti eteneville oppilaille.”

Piian luokassa matematiikan tunneilla oppilaita ovat motivoineet toiminnalliset paripelit. ”Ne ovat helposti käyttöön otettavia, mikä on suuri ilon aihe opettajalle. Nopeammin etenevät oppilaat pystyvät useimmiten itse aloittamaan parin kanssa pelin.”

Erityisen tyytyväinen Piia on ollut Oivaltajan helppokäyttöiseen digiopetusmateriaalin ja sen opetusvideoihin. ”Opetusvideot ovat todella onnistuneita. Lapset ihan lumoutuvat katsomaan niitä. Digiopetusmateriaalista löytyy myös paljon digitehtäviä, joita lapset ratkovat mielellään.”

Kastellin koulussa ekaluokkalaisia ovat ilahduttaneet myös Oivaltajan laulut leikkeineen. ”Lapset rakastavat niitä!”

Kolme Piian suosikkia Oivaltaja-sarjassa

1. Opetusvideot

Selkeät ja huolella tehdyt opetusvideot oikeasti toimivat ja helpottavat suunnattomasti opettajan työtä.

2. Loogisesti etenevät tehtävät

Iloiset, luovat ja loogisesti etenevät tehtävät ylöspäin eriyttävine materiaaleineen.

3. Toiminnalliset paritehtävät

Opettavaisia ja vaikeustasoltaan sopivat toiminnalliset paritehtävät innostavat oppilaita.