Uutiset

Palkittu Trampolin ja sen tekijät

Otavan uusi peruskoulun B1-ruotsin oppimateriaali Trampolin 1–2 on voittanut omassa kategoriassaan pronssia kansainvälisessä BELMA-kilpailussa (Best European Learning Materials Awards). Nimensä mukaisesti kilpailussa etsitään Euroopan parhaita oppimateriaaleja.

Trampolin vakuutti kansainvälisen raadin

Kilpailun tuomariston palautteesta nousi esiin Trampolin-sarjan kohdeyleisöön vetoava ulkoasu, monipuoliset digitaaliset materiaalit sekä innostavat videot. Raadin vakuutti erityisesti materiaalista huokuva into ruotsin kieltä ja pohjoismaista kulttuuria kohtaan. ”Videot ja tekstit ovat jokapäiväisestä elämästä ja aidoista ihmisistä. Videoiden kautta esitellään nykykulttuuria, joten oppilaiden on helppo samaistua materiaaliin”, eräs raatilainen sanoo.

Myös selkeys ja oppilaan oma aktiivinen rooli oppimisessa nostettiin esiin. ”Tavoitteiden asettaminen ja itsearviointi auttavat oppilasta ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan”, eräs tuomariston jäsenistä kommentoi.

Alaspäin eriyttävä Trampolin Min bok ja eriyttäminen saivat osakseen ylistystä: ”Eriyttäminen on mahdollista peruskirjassa olevien haastavampien tehtävien kautta, ja Min bok varmistaa alaspäin eriyttämisen niille oppilaille, jotka tarvitsevat enemmän apua.”

Hyvä oppimateriaali syntyy yhteistyössä

Trampolin-sarjan oppikirjailijat Siri Liukkala, Mikaela Friis, Anna Blom, Sari Mommo ja Sari Vesa ovat innoissaan voitosta.

”BELMA-palkinto antaa hyvää buustia tiimillemme ja rohkaisee jatkamaan työtämme”, Trampolin-oppikirjailijat sanovat. ”Tämä tunnustus kansainväliseltä raadilta on todella merkityksellinen ja kertoo siitä, että pedagogiset ideamme ja ratkaisumme ovat olleet oikeita.”

”Haluamme kiittää kustannustoimittajiamme Marielia ja Teaa sekä Otavaa, jotka ovat tukeneet meitä ja mahdollistaneet laadukkaan materiaalin tuottamisen jopa näin pandemian aikana”, oppikirjailijat kiittävät.

Oppikirjailijat kertovat työn olleen motivoivaa. ”Olemme iloisia siitä, että meillä on mahdollisuus kasvattaa ihmisten välistä ymmärrystä sillä, että teemme kielen opiskelusta hauskaa ja palkitsevaa sekä opettajalle että oppilaalle.”

Trampolin-sarja syntyy vahvassa yhteistyössä. Oppikirjailijoiden kanssa oppimateriaalin tekemisessä ovat toimineet mm. oheismateriaalien tekijät, graafikko, taittajat, ääni- ja videosuunnittelijat, kuvittajat sekä lausunnonantajat.

Lähintä yhteistyötä työryhmän kanssa tekevät projektin kustannustoimittajat Mariel Häkkinen ja Tea Kangasniemi, joiden rooli on pitää langat käsissään. ”BELMA-tuomarit olivat selkeästi perehtyneet Trampoliniin ja onnistuneet analysoimaan materiaalia kokonaisuutena”, Mariel kertoo. ”Mahtavaa, että he huomioivat tarkasti suunnittelemamme asiat ja kokivat ne toimiviksi.”

”Kaikki lähtee oppikirjailijoiden ideasta, mutta tämä on tärkeä tunnustus myös toimitukselle, graafikolle ja koko sille porukalle, joka on ollut mukana tekemässä Trampolinia”, Tea kommentoi. ”Tässä projektissa on ollut ihana olla”, Tea kehuu. ”Yhteistyö on toiminut todella hyvin. Tärkeintä on eri tahojen keskinäinen arvostus ja luottamus.”

”Trampolinin toimittaminen on todella motivoivaa, ja usko sarjaan on vahva”, Mariel vahvistaa. Yläkoulun materiaalit valmistuvat parhaillaan mukavassa tahdissa. Trampolin on ensimmäistä lukuvuotta käytössä ja saanut käyttäjiltä lämpimän vastaanoton.

Ulkoasun pitää saada oppilas innostumaan ja oppimaan

Tärkeässä roolissa oppimateriaalin tekemisessä on myös graafikko, joka vastaa ulkoasun suunnittelusta. Graafikko Heli Ahola korkkasi Trampolin-pronssin myötä jo toisen BELMA-palkintonsa. Vuonna 2017 Seikkailujen eskari, jonka ulkoasusta Heli vastasi, pääsi BELMAssa hopeasijalle.

”Tämä palkinto on hieno arvostuksen osoitus”, Heli iloitsee. ”Kansainvälisen raadin palaute on palkitsevaa ja kehittävää.”

Heli korostaa, että Trampolin-oppikirjoissa on merkittävässä osassa tasapainoinen ja selkeä taitto, koska se helpottaa asioiden ymmärtämistä.

”Kun uuden sarjan ulkoasua lähdetään miettimään, ikäluokka on yksi seikka, joka on otettava ehdottomasti huomioon”, Heli kuvailee uuden oppimateriaalin suunnittelutyötä. ”Oppimateriaalin ulkoasun tärkeä tehtävä on saada oppilaat kiinnostumaan. Kuvitus ja värit omalta osaltaan innostavat oppimaan. Tärkeää on myös, että materiaali erottuu ulkoasultaan muista vastaavista ja jää mieleen. Tässä sarjassa myös Trampolin-nimi ohjasi ja antoi ideoita ulkoasun suunnitteluun.”

Onnea Trampolin ja sarjan tekijät!

BELMA-kilpailun järjestävät vuosittain eurooppalaiset oppimateriaalijärjestöt EEPG ja IARTEM yhteistyössä Frankfurtin kirjamessujen kanssa. Palkinnot jaettiin virtuaalisessa seremoniassa 20.10.2021.