Meidän jengi

Venäjän sarja yläkouluun

A-venäjän sarja Meidän jengi johdattaa oppilaat venäjän kieleen nuorten omaan elämään kuuluvien asioiden avulla.

Meidän jengi 7
Kirjan aihepiireinä ovat nuorten harrastukset, esimerkiksi musiikki, urheilu, netti, skeittaus ja parkour.

Meidän jengi 8
Kirjan ensimmäisessä osassa seikkaillaan Pietarissa, toisessa taas Moskovassa. Lisäksi tutustutaan venäläisiin tapoihin ja kulttuuriin.

Meidän jengi 9
Kirjan teemat rakentuvat erilaisten ammattien ympärille, sillä pääaiheena on 9. luokalla oppilaille ajankohtainen jatko-opintojen valinta.

Opettajan työn tueksi
Opettajan oppaat sisältävät runsaasti rakenteita harjoittavia lisätehtäviä, oppikirjojen tehtävien ratkaisut, suullisia ja kirjallisia kokeita sekä neuvoja ja vihjeitä opettajille. Äänitteillä on kirjojen kuuntelutehtävät sekä luettuina kaikki kirjojen tekstikappaleet.

Koko sarjan voi ottaa käyttöön syksyllä 2019.

Meidän jengi

Ajankohtaista

Meidän jengi 9
Oppikirja ja opettajan opas ilmestyvät elokuussa 2019.