Näin otat ilmasto-opetuksen osaksi koulupäivää

Miten alakoululaisten kanssa voi virittää keskustelun ilmastonmuutoksesta? Kokosimme seitsemän kysymystä ja niihin sopivat toimintavinkit.

Kestävän tulevaisuuden rakentamiseen perehdytään koko alakoulun ajan oppilaan ikätasoon sopivasti. Alkuopetuksessa tutustutaan tavaroiden kierrättämiseen ja jätteiden lajitteluun. Luokkien 3–6 oppilaat perehtyvät ilmastonmuutokseen ja sen hillitsemiseen sekä osallistuvat esimerkiksi yhteiseen vaikuttamisprojektiin.  

Näiden asioiden harjoittelu on monipuolista ja innostavaa, kunhan ensin tutustutaan yhdessä aiheeseen. 

Seitsemän kysymystä ilmastonmuutoksesta ja toimintavinkkejä koulun arkeen:

1. Sää vai ilmasto?

Sää ja ilmasto menevät usein arkipuheessa sekaisin aikuisillakin. Joku voi tokaista ilmaston muuttuneen, kun hellepäiviä ei tullutkaan tai lumikinosten sijaan kahlataan loskassa. 

Käsitteillä on kuitenkin merkittävä ero. Säällä tarkoitetaan ilmakehän hetkellistä tilaa eli sitä, miltä ikkunasta ulos katsoessa näyttää. Ilmasto taas on säätilojen pitkän ajan (30 vuoden) keskiarvo, eivätkä sen muutokset ole silmin havaittavissa. 

  • Pitäkää sääpäiväkirjaa. Oppilaat voivat esimerkiksi pareittain kirjata muistiinpanoja viikon säästä; sateista, tuulennopeudesta ja lämpötilasta. Säähavainnoista voidaan rakentaa luokkaan säähavaintotaulu tai tilastoida säätietoja taulukoihin. Tarkempia ilmastoon liittyviä tilastotietoja voi tutkia esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. 

 2. Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa?

Maapallon historiassa kylmät ja lämpimät kaudet ovat vaihdelleet. Ilmasto ei ole aina ollut samanlainen. Ilmastonmuutoksella tarkoitetaan ilmaston lämpötilan hidasta kohoamista.  

Viime vuosikymmeninä maapallon keskilämpötila on kuitenkin kohonnut nopeammin kuin aiemmin ja siksi ilmastonmuutokseen on kiinnitetty paljon huomiotaTärkeimpänä syynä ilmakehän lämpenemiseen pidetään hiilidioksidin määrän lisääntymistä ilmakehässä. Ilmakehän hiilidioksidi on suurelta osin peräisin fossiilisten polttoaineiden palamisesta, mutta myös metsien hakkuut lisäävät hiilidioksidin määrää.  

  • Oppilaiden kanssa kannattaa kerrata, mitä fossiiliset polttoaineet ovat ja mistä ne ovat peräisin. Entä miten niitä voitaisiin korvata? 

 3. Miten kasvihuoneilmiö liittyy ilmastonmuutokseen?

Hiilidioksidia kutsutaan kasvihuonekaasuksi, koska ilmakehässä se estää kasvihuoneen lasin tavoin Auringon lämpösäteilyn heijastumista maapallolta takaisin avaruuteenJos mitään ei tehdä, ilmaston lämpenemisen odotetaan kiihtyvän entisestään.  

On kuitenkin tärkeää huomata, että kasvihuoneilmiö on myös elämän edellytys maapallolla. Maapallon keskilämpötila on vähän alle 15°C ja ilman kasvihuoneilmiötä elämä maapallolla olisi käytännössä mahdotonta. Jos kasvihuonekaasuja ei olisi, maapallon lämpötila olisi jatkuvasti pakkasen puolella.  

  • Kasvihuoneilmiötä voi oppilaiden kanssa testata rakentamalla minikasvihuoneen isoon lasipurkkiin. Purkin pohjalle laitetaan multaa ja sisälle istutetaan pieni kasvi. Ikkunalla auringon valo lämmittää ilmaa purkin sisällä ja kasvien haihduttama kosteus tiivistyy lasiin. Purkin kantta raottamalla voi havaita sen sisällä olevan ilman lämmön ja kosteuden. 

 4. Mitä ilmastonmuutoksesta seuraa?

Ilmaston lämpenemisellä on haitallisia vaikutuksia eliölajeihin ja niiden elinympäristöihin.  Monet lajit ovat uhattuina, koska niiden elinympäristöt muuttuvat. Erilaiset sään ääri-ilmiöt lisääntyvät: myrskyt, tulvat ja kuivuusjaksot koettelevat eri puolilla maailmaa. Meriveden lämpeneminen sulattaa jäätiköitä ja nostaa merenpintaa. Matalat rannikot ja saaret uhkaavat jäädä kokonaan merenpinnan alle.  

  • Ilmastonmuutokseen liittyviä artikkeleita löytyy helposti netistä ja sanomalehdistä. Uutisia voidaan kerätä ja sijoittaa niitä kartalle. Samalla tutustutaan ilmiöön globaalisti. 

5. Miten ilmastonmuutosta torjutaan?

Ilmastonmuutokseen liittyvä uutisointi on usein negatiivista, ja jotkut oppilaat ovat huolestuneita oman toimintansa vaikutuksista ilmastoon. Onkin tärkeää, että oppilaat tietävät ilmastonmuutoksesta, mutta ymmärtävät myös, että yksittäinen ihminen ei voi toiminnallaan estää tai pysäyttää kehitystä. Siihen tarvitaan kaikkien apua ja yhteistyötä eri valtioiden ja toimijoiden välillä. 

Maailmanlaajuisesti valtiot osallistuvat ilmastonmuutoksen hidastamiseen tekemällä erilaisia sopimuksia päästöjen määrästä ja niiden rajoittamisesta.  Yhteisenä tavoitteena on vähentää teollisuuden ja liikenteen päästöjä ja siirtyä käyttämään uusiutuvia energialähteitä. Ihmisiä myös ohjataan kuluttamaan vähemmän ja käyttämään vähemmän energiaa kuluttavia laitteita. Tavoitteisiin pyrkiminen vähentää hiilidioksidipäästöjen määrää ja siten hidastaa ilmiötä.  

  • Keksikää itse positiivisia uutisia ilmastonsuojeluun liittyen. Voitte myös tehdä aiheeseen liittyviä räppejä, animaatioita tai videoita.  
  • Keksikää lyhyitä viestejä, twiittejä tai iskulauseita luonnon puolesta. Julkaiskaa niitä haluamallanne foorumilla. 

 6. Mitä koululainen voi itse tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

Jokainen voi myös omalta osaltaan tehdä ilmastoystävällisiä valintoja, esimerkiksi kulkemalla koulumatkat jalan tai pyörällä tai välttämällä ruokahävikkiä kouluruokailussa. Kotona huomiota kannattaa kiinnittää lämpimän veden ja energian kulutukseen. Ehkäpä oppilas voisi toimia ilmastolähettiläänä ja kertoa ilmastonsuojeluun liittyviä vinkkejä myös pienemmille koululaisille?  

Omat teot voivat tuntua pieniltä, mutta yhdessä niillä on suuri merkitys. Tätä voisi havainnollistaa koululaiselle ison taakan kantamisella: yksin kukaan ei jaksa taakkaa kantaa, mutta kun kaikki tarttuvat jostain nurkasta kiinni, taakka onkin yhdessä liikuteltavissa.  

  • Perustakaa hävikkiagenttien toimisto ja taistelkaa turhaa biojätettä vastaan koulussa. 
  • Harjoitelkaa kuvaamataidon- tai käsityöntunnilla taittelemaan biojätepusseja kotiin sanomalehdistä. Mitä muuta voisitte askarrella kierrätysmateriaalista? 
  • Kierrättäkää luokan roskia yhdessä ja tutustukaa Rinki-ekopisteeseen. 
  • Pitäkää luokassa tai koulussa kilpailu siitä, kuka keksii eniten ilmastoystävällisiä vinkkejä arkeen. Ottakaa parhaat ideat käyttöön ja jakakaa niitä haluamallanne tavalla! 
  • Suunnitelkaa lautapelejä, jossa valinnoilla tai sattumalla on vaikutusta pelaajan etenemiseen. Opettakaa pelinne säännöt myös muille. 
  • Toimikaa yhdessä ilmaston puolesta ja järjestäkää oppilaiden kanssa pehmolelujen mielenosoitus. Askarrelkaa kyltit ja kootkaa joukko osoittamaan mieltä hyvän asian puolesta. Mielenosoituksen voi liittää osaksi ilmastoon liittyvää monialaista oppimiskokonaisuutta. Kirjoittakaa kyltit vaikka englanniksi! 

7. Miten pienennetään hiilijalanjälkeä yhdessä?

Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan sitä määrää hiilidioksidia, joka kuluu tietyn tuotteen valmistamiseen tai toiminnan suorittamiseen. Oman perheen hiilijalanjälkeä voi arvioida ja tarkastella netistä löytyvielaskureiden avulla. Keksikää myös luokassa yhdessä keinoja oppilaiden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseenSopikaa esimerkiksi yhteisiä tavoitteita seuraavan viikon tai kuukauden ajalle, joita kaikki pyrkivät noudattamaan. 

  • Tehkää luokan oma ilmastosopimus. Miten voisitte omalta osaltanne hillitä ilmastonmuutosta? 

Mitä muuta oppitunnilla voitaisiin vielä tehdä?

Tutkimusmatka 5 -opettajan oppaasta löytyy lisää oppiaineita yhdisteleviä toiminnallisia vinkkejä ilmastonmuutoksen opettamiseen.