Opetusvinkit

Näin innostat oppilaat keskustelemaan varhennetun englannin oppitunnilla

High five! 1−2 -kirjan kuvitus johdattelee oppilaan tutustumaan brittiläiseen kulttuuriin. Kirjan sivuilla on piirroskuvia esimerkiksi paikallisesta luokkahuoneesta ja koulunpihasta. Kirjan kolmossivulle oppilas voi piirtää oman kuvansa, kirjoittaa tervehdyksensä englanniksi ja värittää piirroskuvia. Näiden kuvien avulla luokassa on helppo virittää keskustelua Lontoon nähtävyyksistä tai brittiläisen kulttuurin erityisyyksistä. Oppilaat rakastavat kertoa omista huomioistaan ja kokemuksistaan!

Lontoon katukuvaa koristavat edelleen hauskannäköiset punaiset puhelinkopit ja postilaatikot; kaduilla ajaa tänäkin päivänä mustia, vanhanaikaisen näköisiä takseja. Oppilaat ovat jo saattaneet nähdä kuvia Lontoon tunnetuista maamerkeistä: London Eye -maailmanpyörästä, joka valmistui vuosituhannen vaihteessa, tai Thames-joen ylittävästä Tower Bridge -sillasta. Tietävätko oppilaat muita tunnettuja paikkoja Lontoossa?

Kuninkaallinen perhe on olennainen osa brittiläistä kulttuuria. Kruununjalokiviä − eri aikojen hallitsijoiden kruunuja ja valtikoita − pääsee ihastelemaan Thames-joen varrella sijaitsevassa Towerissa, joka on vanha linna. Towerin vartijoita ovat hauskasti pukeutuneet Beefeaterit. Kadulla saattaa myös nähdä korkeaan hattuun pukeutuneen lontoolaisen poliisin, joita kutsutaan tuttavallisesti nimellä Bobby.

Harry Potter -kirjat ja elokuvat sijoittuvat osittain Lontooseen, osittain Skotlantiin. Lontoon Kings Crossin asemasta on tullut suosittu matkailukohde Harry Potter -faneille. Raiteella 9 ¾ voi itse yrittää työntää matkatavarakärryä, joka juuri törmää seinään.

Britit ovat ahkeraa teenjuontikansaa. Rosie-hiirellä onkin teekuppi kädessään peribrittiläiseen tyyliin. Nauttiikohan hänkin teensä maidon ja sokeripalan kanssa kuten yleensä on tapana? Toinen brittejä yhdistävä rakkaus on jalkapallo. Englannin valioliigan (Premier League) joukkueilla on paljon faneja, ja joukkueen väreillä varustetut fanituotteet, kuten kaulahuivit, pelipaidat ja lippikset ovat suosittuja lahjoja ja tuliaisia.

Yhdistyneen kuningaskunnan (UK – United Kingdom) lippu on nimeltään Union Jack. Siinä yhdistyvät Englannin lippu (valkoisella pohjalla punainen Pyhän Yrjön risti), Skotlannin lippu (sinisellä pohjalla valkoinen Pyhän Andreaan vinoristi) ja Irlannin kuningaskunnan (1783–1843) lippu (valkoisella pohjalla Pyhän Patrickin vinoristi). Walesin lippu on nimeltään The Red Dragon, ja siinä komeilee punainen lohikäärme. Irlannin tasavallan lippu on vihreä-valko-oranssiraitainen.

Tutustu High five! -sarjaan >