”Sainhan häneltä kieliopin, joka tuntuu pelottavan monelta hukkuneen”

 5.10.2018

Oppikoulun neljännen luokan loppuun asti, kaikkiaan siis neljä vuotta, minulle opetti äidinkieltä Hyrynsalmen keskikoulussa Maija-Liisa Laamanen. Hänellä oli ytimekäs tapa antaa selkeitä ohjeita. Kieliopin sääntöjä, jotka ovat yhä kirkkaina mielessäni. ”Aurinko helottaa, arkku heloitetaan. Kun kantasana on kaksitavuinen a-loppuinen substantiivi, tulee mukaan i. Siis tiedotetaan, ei tiedoiteta.” ”En ole mies, vaan nainen. Olen vain nainen.” Otan yhä noita sääntöjä kuin instrumentteja hyllyltä, kun päässä lyö tyhjää.

Vuosituhannen alussa esitettiin Olavinlinnassa kolmena syksynä musiikkinäytelmääni Kuut, tähdet, auringot. Iloni oli suuri, kun sitä katsomaan ilmaantui kunnioitettu opettajani, joka kaiken lisäksi lähetti sitten minulle puolisen kymmentä valokopiota suuresta sinisestä vihostaan, jonne hän kirjoitutti meillä parhaat aineet. Muistan häntä mielihyvin vähän väliä, sainhan häneltä kieliopin, joka tuntuu pelottavan monelta hukkuneen.

-Raija Oranen

Raija Oranen on Otavan kirjailija. Hän on Suomen rakastetuimpia ja kiitetyimpiä kertojia. Orasen laajaan tuotantoon kuuluu niin romaaneja kuin myös novelleja, satuja, lastenkirjoja, kuunnelmia ja näytelmiä sekä musiikkidraamaa ja tv-käsikirjoituksia. Tutustu hänen tuotantoonsa täältä.

Uusimmat artikkelit
Uusimmat uutiset
Opetusvinkit