Artikkelit

LOPS 2021: Näin hyvinvointiosaaminen toteutuu lukion eri oppiaineissa

Hyvinvointiosaaminen on yksi uuden lukion opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen osa-alueista. Yhdessä muiden laaja-alaisen osaamisen osa-alueiden kanssa sen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvua hyvinvoiviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi yksilöiksi.

Hyvinvointiosaaminen käsittää mm. huolenpidon itsestä ja muista, omien vahvuuksien tunnistamisen ja käyttämisen sekä kyvyn kohdata muutoksia ja yllätyksiä. Mutta miten hyvinvointiosaaminen tulee näkymään käytännössä lukio-opetuksessa, kun LOPS21 astuu voimaan? Kysyimme tätä LOPS 2021 -oppikirjailijoiltamme ja kokosimme heidän ajatuksiaan alle.

Suomen kieli ja kirjallisuus

Suomen kielen ja kirjallisuuden LOPS 2021 -oppikirjailijamme kertovat, miten hyvinvointiosaamisen taitoja kehitetään suomen kielen ja kirjallisuuden opetuksessa uuden LOPSin myötä.

”Suomen kielen ja kirjallisuuden osa-alueiden hyvä hallinta liittyy hyvinvointiin muun muassa ihmissuhteita vahvistavien vuorovaikutustaitojen ja osallisuuden vahvistumisen kautta.”

”Esimerkiksi seuraavat sisällöt ja taidot tukevat hyvinvointiosaamista:

  • kaunokirjallisuuden elämyksellinen lukeminen ja kulttuurielämykset ylipäätään
  • omien vahvuuksien ja taitojen tunnistaminen esimerkiksi esiintymisen, itseilmaisun, vuorovaikutuksen ja kirjoittamisen näkökulmista
  • sinnikkyyden ja keskittymiskyvyn harjaantuminen
  • oman identiteetin rakennusainekset esimerkiksi kirjallisuuden lukemisen ja kielitietoisuuden kehittymisen kautta.”

Vieraat kielet

Vieraiden kielten LOPS 2021 -oppikirjailijamme kertovat omia näkemyksiään, miten hyvinvointiosaamisen taidot on huomioitu uuden LOPSin mukaisessa kielten opetuksessa.

”Hyvinvointiosaamisen käsittelyyn sopivaa materiaalia on erityisesti englannin moduuleissa yksi ja kaksi. Näkökulma näissä moduuleissa painottuu opiskelijan näkemykseen itsestään arjessa, lähiympäristössä ja viestijänä. Moduulissa neljä ja seitsemän painottuu hyvinvointiosaaminen yksilön vastuuna yhteiskunnasta, tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja tulevaisuudesta. Moduulissa kahdeksan on kaikkiin laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin sopivaa materiaalia, koska sen sisältö pohjautuu edellisten moduulien aihepiireihin.”

”Kieli on keskeinen osa identiteettiä. Monipuolinen kielten osaaminen avartaa yksilön identiteettiä ja mahdollistaa kommunikaation myös oman kielellisen viiteryhmän ulkopuolella. Pärjään missä vaan!”

Fysiikka, kemia ja biologia

LOPS 2021 -oppikirjailijamme kertovat, miten hyvinvointiosaamisen taitoja edistetään fysiikan, kemian ja biologian opetuksessa uuden LOPSin myötä.

”Fysiikka tarjoaa oppiaineena paljon itsepohdintaa, mikä vahvistaa opiskelijan omien vahvuuksien tunnistamista. Fysiikka on kokeellinen luonnontiede, jossa erilaiset opiskelijat voivat valita oman tavan opiskella omien vahvuuksien mukaan. Toisaalta, jos opiskelija on vähemmän kokeellinen, voi opiskelija tarkastella fysiikka myös teoreettisesta näkökulmasta ja matemaattisesti tarkastella fysiikan kokeellisuutta. Fysiikassa on kahdeksan moduulia, mikä vahvistaa opiskelijan sinnikkyyttä. Fysiikka valmistaa opiskelijaa pitkäjänteiseen työskentelyyn ja lisää opiskelijan valmiuksia työelämään.”

”Fysiikka auttaa ymmärtämään asioiden oikeita mittasuhteita ja syy-seuraussuhteita. Ympäröivän maailman parempi ymmärtäminen voi lisätä hallinnan tunnetta asioista ja näin parantaa hyvinvointia.”

”Kemiassa opiskelija harjaantuu arvioimaan arjen aineiden turvallisuutta ja eri aineiden merkitystä hyvinvoinnille ja terveydelle. Hän oppii kiinnittämään huomiota pakkausmerkintöihin ja tulkitsemaan niitä. Laboratoriotyöskentelyn aikana opiskelija huolehtii omasta ja muiden turvallisuudesta, osaa valita oikeat suojavarusteet sekä osaa käsitellä aineita oikein lajitella syntyneet jätteet oikein.”

”Biologiassa opiskelemme luonnon prosesseja eri tarkastelutasoilla. Luonto pyrkii tasapainoon, ja ihmisen tulee oppia sen mekanismit voidakseen elää luonnon kanssa tasapainossa. Tällöin luonto ja ihminen voivat hyvin. Nuoret sukupolvet opiskelevat biologiassa luonnonsysteemejä ja perehtyvät ympäristöongelmiin, jotta maailmaa voidaan rakentaa ja ihminen voi toimia tietoperusteisesti. Näin luodaan kestävämpää tulevaisuutta, ja samalla lisätään ihmisten hyvinvointia.”

Psykologia, filosofia, historia ja yhteiskuntaoppi

LOPS 2021 -oppikirjailijamme kertovat omia ajatuksiaan siitä, miten hyvinvointiosaamisen taidot on huomioitu psykologian, filosofian sekä historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa uuden LOPSin myötä.

”Hyvinvointi on psykologialle keskeinen teema. Koko tieteenalan identiteetti lähtee ihmisen toiminnan ymmärtämisestä ja selittämisestä. Ykköskurssilla psyykkinen hyvinvointi nivoutuu yhteen aiemmin perusasteella opitun tiedon kanssa. Opiskelija saa välineitä omaan kasvuunsa ja identiteetin muodostamiseen. Läpi psykologian kurssien hyvinvointia lähestytään mm. sosiaalisten suhteiden, emootioiden ja mielenterveyden tutkimuksen näkökulmista.”

Filosofian tekijämme mukaan hyvinvointia lisätään jo sillä, että järjestetään paljon lähiopetusta, jossa keskustellaan erilaisista asioista: ”ihminen kohtaa ihmisen, ei konetta.”

”Historian ja yhteiskuntaopin oppiaineissa on paljon asiasisältöjä, jotka liittyvät hyvinvointiosaamiseen. Omien oikeuksien puolustaminen ja hyvinvointivaltion vaaliminen ovat tästä esimerkkejä.”

Kokoamme ajankohtaista LOPS 2021 -tietoa nettisivuillemme >