MAOL-digitaulukot hyväksyttiin ylioppilaskokeeseen

Lomalla opettajan aivot lepäävät ja oppivat uutta

Minna Huotilainen  28.5.2018

Työelämässä on nykyään aivoille monia kipupisteitä. Päivä voi olla täynnä keskeytyksiä, jotka kuormittavat aivoja. Moni työskentelee meluisissa ja hälyisissä tiloissa, jotka lisäävät aivojen kokemaa kuormaa. Asiat takkuilevat ja systeemit kaatuilevat, eivätkä suinkaan sujuvoita työtä. Opettajan työssä keskeytyksistä ja melusta ei todellakaan ole pulaa. Kaikesta tästä kuormituksesta on syntynyt aivoille uusi palautumisen tarve. Palautumista ei voi jättää pelkästään kesäloman varaan, vaan sitä täytyy tapahtua myös jokaisena viikonloppuna, joka ilta ja ihan tavallisen työpäivän aikanakin. Tehokas pikapalautuminen on nauraminen, sillä se muokkaa kehon fysiologiaa ja vaikuttaa siten mielen toimintaan. Pisteet siis opettajanhuoneessa sille, joka kertoo huonoimmat vitsit. Kevätpörriäinen on todellista palautumisosaamista.

Totuus on kuitenkin se, että isompi palautuminen onnistuu vain kesälomalla. Kurkistetaanpa opettajan lomaan: mitä siellä tapahtuu? Opettaja ulkoilee, uiskentelee ja hoitaa kuntoaan, hyvä! Opettaja leipoo, kokkailee ja grillailee terveellistä tarjottavaa, loistavaa! Opettaja makoilee auringossa ja hankkii D-vitamiinia, hienoa! Mutta mitä kummaa, opettaja myös lukee tietokirjoja ja opiskelee lomallaan – ei kai tämä voi olla hyvää palautumista?

Kun aivojen tehokasta palautumista on tutkittu, on havaittu, että siihen liittyy kognitiivisiin haasteisiin tarttumista. Sellaiset aivomme ovat – kuormituksesta palautuakseen ne kaipaavat haasteita. Kognitiivinen haaste voi olla uuden oppimista ja uusiin asioihin tutustumista esimerkiksi kurssien, museovierailujen, tapahtumien tai lukemisen muodossa. Mutta palauttava kognitiivinen haaste voi olla muutakin. Se voi tarkoittaa innostumista ja kiinnostumista uudesta asiasta ja uuden taidon oppimisesta, vaikkapa uutta leivontaohjetta, meikkivideo-opintoja tai haastavaa käsityötekniikkaa. Emme ehkä aina oivallakaan, kuinka paljon oppimista moniin harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintoihin liittyy.

Lomaileva opettaja tekee siis hyvää aivoilleen, kun hän opiskelee tai tekee jotain uutta lomallaan. Mukavaa, rentouttavaa ja kiinnostuksen täyttämää lomaa kaikille opettajille, olette sen ansainneet!

 

Uusi Aivot työssä -kirja pohtii, millainen työ sopii ihmisaivoille. Sopii myös lomalukemiseksi.

  • Minna Huotilainen

    Aivotutkija

GDPR astuu voimaan 25.5.2018 ja olemme edelleen luotettava henkilötietojen käsittelijä

 24.5.2018

Euroopan unionin uusi tietosuoja-asetus (General Data Protection Regulation, GDPR) tulee voimaan 25.5.2018. Aloitimme Otava Oppimisen palveluissa GDPR-valmistautumisen vuoden 2016 alussa ja olemme päivittäneet olemassa olevat, tietoturvalliset käytänteemme vastaamaan uuden asetuksen soveltamisvaatimuksia.

Mistä siis on kyse?
GDPR:ää ryhdytään soveltamaan Suomessa ja muissa EU-maissa vuoden 2018 toukokuun 25. päivästä alkaen. Asetus koskee kaikkia EU:n alueella toimivia organisaatioita ja sen pohjalta uudistetaan myös kansallinen henkilötietoja koskeva lainsäädäntö.

Asetuksen tavoitteena on parempi yksityisyys ja se tuo merkittäviä parannuksia henkilötietojen käsittelyyn esimerkiksi:
1. parantamalla ja vahvistamalla kansalaisten oikeuksia omien henkilötietojen käsittelyn valvomiseen
2. asettamalla yrityksille uusia velvollisuuksia henkilötietojen käsittelyyn, rekisteröintiin ja luovuttamiseen liittyen
3. takaamalla meille jokaiselle enemmän oikeuksia yksityisyyteen tuomalla avoimuutta ja läpinäkyvyyttä siihen, miten henkilötietojamme käsitellään.

Otava Oppimisen palveluiden GDPR-periaatteet

Olemme vastuullinen ja huolellinen henkilötietojen käsittelijä
Käsittelemme henkilötietoja vain suostumusten mukaisesti, tietoturvallisesti ja vastuullisesti. Pääsy tietoihin rajataan vain niille henkilöille, jotka tarvitsevat niitä esimerkiksi asiakaspalvelussa, tuotekehityksessä tai teknisten ongelmien selvityksessä. Varmistamme aina henkilötietojen käsittelyn erilaisten valvontamekanismien, ohjeistuksien ja henkilöstön osaamisen kehittämisen kautta.

Käsittelemme kaikkia henkilötietoja turvallisesti ja asiakkaan etua ajatellen
Ajan tasalla olevien henkilö- ja asiakastietojen avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme oikeat palvelut oikeaan aikaan. Käytämme henkilötietoja päivittäin mm. digitaalisten oppimisratkaisujen ja sisältöjen tarjoamiseen sekä asiakasviestintään ja parempaan asiakaspalveluun. Saat palveluidemme kautta mm. tietoa uusimmista ratkaisuistamme sekä kohdennettua lisämateriaalia opetuksen tueksi.

Käytämme henkilötietoja vain sovitun käyttötarkoituksen mukaisesti
Asiakkaillamme on oikeus tietää, mitä henkilötietoja meillä on ja mihin tarkoitukseen käytämme niitä. Periaatteenamme on, että kerromme henkilötietojen käsittelystä avoimesti emmekä kerää sellaista tietoa, jonka käytölle ei ole perusteita käyttötilanteessa.

Henkilötietoja tarvitaan esimerkiksi seuraaviin käyttötarkoituksiin:
• opettajan oppilaille jakamat käyttöoikeudet digimateriaaleissa
• oppilaan digitehtävien vastaustiedot ja niiden näkyvyys opettajalle arviointitilanteissa
• oikean ja ajankohtaisen tuote- ja palvelutiedon tarjoamiseen asiakkaille
• kohdennettuun asiakasviestintään
• paremman ja luotettavamman asiakaskokemuksen luomiseen.

Otava Oppimisen palveluiden tavoitteena on mahdollistaa parempi oppiminen turvaten päivittäin oppilaiden, opettajien ja muiden asiakkaiden henkilötiedot samalla kun varmistamme turvalliset ja sujuvat palvelut. Lisäkysymyksissä voit aina olla meihin yhteydessä, sähköpostitse tietosuoja@otava.fi ja kysyä lisää.

Otavan tietosuojaselosteen löydät osoitteesta www.otava.fi/tietosuojaseloste

Kompassi elämänkatsomustietoon

Arno Kotro  22.5.2018

Elämänkatsomustiedon eli ET:n suosio on kovassa kasvussa, eikä ihme. Se on nimittäin upea oppiaine.

Oikeastaan ET on aine, jossa selvimmin toteutuu uusien opetussuunnitelmien henki. ET ylittää luontevasti oppiaineiden rajoja ja yhdistää eri aineissa opittua, se on keskustelevaa ja vahvasti kiinni niin ympäröivässä yhteiskunnassa kuin oppilaiden omassa elämässä.

ET:ssä on kuitenkin omat hankaluutensa. Yksi ongelma on ollut se, että ajantasaisia oppimateriaaleja ei juuri ole ollut saatavilla. Kun ET on ”vähän kaikkea” ja sen identiteetti on monelle hiukan hämärä, opetussuunnitelmien noudattaminen ja mielekkäiden kokonaisuuksien rakentaminen voi olla vaikeaa ilman kunnon materiaaleja. Vaarana on sekin, että ET-opetus vinoutuu liiaksi uskontotieteeksi tai jonkin muun näkökulman painottamiseksi – eikä asiaa helpota se, että ET päätyy usein opettajalle, jolla ei ole ET-opettajan kelpoisuutta.

Mutta nyt tilanne paranee. Saatavilla on nimittäin ET-ammattilaisten tekemä Kompassi-oppimateriaali, joka vastaa uusia opetussuunnitelmia ja noudattaa ET:n henkeä monitieteisenä katsomusaineena, jossa kysymykset nousevat nuorten omasta elämänpiiristä. Kompassin tehtävät tukevat ET:lle ominaista pohdiskelevaa ja keskustelevaa työtapaa.

Kompassi on oiva apu, tuki ja runko ET-opetukseen, olitpa sitten pitkään alalla toiminut tai vasta aloitteleva opettaja!

  • Arno Kotro

    Filosofian opettaja, oppikirjailija

Miltä tuntuu aloittaa koulu?

Heli Hujanen  18.5.2018

Muistatko vielä miltä tuntui aloittaa koulu? Tulevat ekaluokkalaiset ovat saaneet jo tiedon, missä aloittavat ekaluokan ensi syksynä, ja moni koulutulokas on jo käynyt tutustumassa uuteen kouluun. Tutustumispäivä on tärkeä tapahtuma, jonka jälkeen on turvallista palata kouluun elokuussa. Helsinkiläinen Elsa, 6, on juuri käynyt tutustumassa uuteen kouluunsa.

Mitä haluaisit oppia, kun menet kouluun ensi syksynä?

”Aika paljon matikkaa ja kirjaimia ja erilaisia sanoja.”

Jännittääkö sinua koulun aloittaminen?
”Joo.”

Mikä siinä jännittää?

”Kun tutustuu siihen uuteen luokkaan ja opeen.”

Minkälainen sinun mielestäsi voisi olla hyvä opettaja?

”Sellainen, joka auttaa lapsia.”

Minkälainen on kiva koulu?

”Siellä voi leikkiä kavereiden kanssa ja tehdä kieppejä ja erilaisia temppuja. Se ala-asteen koulun piha on kiva, mutta me eskarilaiset ei saada mennä sinne koulun pihalle. Me saadaan mennä vain sinne jalkapallokentälle.”

 

Katso koulun tutustumispäivän vinkit opettajille ja tehtävät koulutulokkaille. 

 

  • Heli Hujanen

    markkinointisuunnittelija

    Otava Oppimisen palvelut

Opetusteknologia tuo uusia mahdollisuuksia oppimiseen

Heli Hujanen  8.5.2018

Oppimisen digitalisaatio tuo mukanaan uudenlaisia toimintaympäristöjä, jotka muuttavat opettajan työtä ja oppilaan roolia. ”Toimintakulttuurin muutos ei tapahdu hetkessä eikä ilman yhdessä oppimista”, kertoo Otava Oppimisen palveluiden liiketoimintajohtaja Markku Pelkonen. Hän oli paikalla ITK-päivillä Hämeenlinnassa, jossa yli 2000 asiantuntijaa, käyttäjää ja päätöksen tekijää kohtasivat. Opetusteknologian uusista mahdollisuuksista puhuttivat mm. tekoäly ja pelillisyys osana arviointia.

Tekoälyllä lisää aikaa vuorovaikutukseen

Anu Passi-Rauste, liiketoiminnan kehitysjohtaja, Headai

”Opettajille pitää taata enemmän aikaa oppilaiden välisen vuorovaikutuksen ja dialogin ohjaamiseen”, pohtii Pelkonen. Tekoälyllä voi olla mahdollisuus avustaa ja tuoda personoituja sisältöjä oppimistilanteisiin.  

”Maailmassa on noin miljardi ihmistä, jolla ei ole mahdollisuutta laadukkaaseen, opettajavetoiseen kouluopetukseen. Tekoälyn avulla näille ihmisille voidaan tarjota laadukkaita, kullekin oppilaalle räätälöityjä opetussisältöjä, jolloin riittämättömät opetusresurssit voidaan suunnata ennen kaikkea opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen ja henkilökohtaisempaan ohjaamiseen”, kertoo Headain liiketoiminnan kehitysjohtaja Anu Passi-Rauste.

Tekoälyllä voidaan myös hillitä työn murroksen seurauksia, eli oppijoille voidaan tarjota parempia näkymiä siihen, minkälaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. ”Tekoäly voi luoda osaamiskarttoja, mutta ne eivät siis tarjoa valmiita valintoja, vaan tietoa ja pohjustusta, jonka pohjalta kukin oppija lähtee rakentamaan opintojaan”, sanoo Passi-Rauste.

TVT tuo tukea arviointiin

Jari Halonen Ylöjärven koulujen TVT-koordinaattori

Jos tekoäly ei vielä ole arkea, on muutoksia kuitenkin nähtävissä jokaisen työssä. “Opetussuunnitelma on muuttunut. Nyt TVT:n opetuskäytön pitäisi vastata opetussuunnitelman kutsuun. Se ei valitettavasti vielä toimi”, kertoo Ylöjärven koulujen TVT-koordinaattori Jari Halonen.

“Ylöjärven ja Tampereen seudulla olemme vasta päässeet siihen pisteeseen, että tekniset resurssit ovat kunnossa. Lisäksi olemme huomanneet, että vertaiskouluttajat toimivat”, sanoo Halonen, ja korostaa TVT:n tuomia uusia mahdollisuuksia. “Esimerkiksi monet näkevät arvioinnin peikkona. Mielestäni saamme nyt uusia välineitä arviointiin.”   

Myös Otavalla halutaan tarjota uusia välineitä arviointiin. “Meidän tehtävänämme on tukea opettajan työtä. Arvioinnissa tärkeintä on oppilaan ohjaaminen oikeaan suuntaan ja motivoiminen. Sisällöissämme pyrimme juuri siihen, että ne ovat oppimistavoitteiden mukaisesti suunniteltuja ja siten helposti arvioitavissa. Tästä on hyvä esimerkkinä meidän digilisätehtävät, jotka ohjaavat oppilasta ja ovat motivoivia”, kertoo Pelkonen.

Pelillisyys osaksi opetusta ja arviointia

Mikael Uusi-Mäkelä, operatiivinen johtaja, Teachergaming

Uusia tapoja arviointiin tuovat myös erilaiset pelit. ”Oppimistulosten mittaaminen on tähän asti keskittynyt asioiden ulkoa opetteluun, mutta hiljalleen painopiste on siirtymässä kohti kokonaisuuksien hallintaa”, kertoo Teachergaming yrityksen operatiivinen johtaja Mikael Uusi-Mäkelä. Hänen mukaansa pelit voidaan ottaa tulevaisuudessa osaksi arviointia.

”Kun peli on hyvin suunniteltu ja siinä on jokin konkreettinen lopputuotos, se helpottaa opettajan tekemää arviointia. Samalla pelit tekevät arviointiprosessin läpinäkyväksi myös oppilaalle”, sanoo Uusi-Mäkelä.

“Myös Otavalla olemme halunneet yhdistää teknologian, pedagogisesti hyvin suunnitellut sisällöt sekä oppilaan motivoinnin pelillisyyden kautta. Tuloksena on Into-mobiilipelit, jotka kannustavat lähtemään liikkeelle luokkahuoneesta. Opettajilta saamamme palaute tämänkaltaisesta pelillisyydestä on ollut  oikein hyvää”, kertoo Pelkonen.

 

Muutos edellyttää asioiden suunnittelua

Markku Pelkonen, liiketoimintajohtaja, Otava Oppimisen palvelut

”Muutoksen keskellä on tärkeää turvata sekä opettajan työn mielekkyys että oppijoiden innostus oppimiseen. Niiden kautta syntyy motivaatio ja oppimisen ilo”, kertoo Pelkonen. Muutos edellyttää asioiden suunnittelua ja oppimistilanteiden läpivientiä uudella tavalla.

”Me Otava Oppimisen palveluissa haluamme auttaa kuntia, kouluja ja opettajia onnistumaan tässä muutoksessa. Yhdessä voimme varmistaa oppilaiden ja nuorten osaamisen myös tulevaisuudessa”, kertoo Pelkonen.

 

 

 

 

  • Heli Hujanen

    markkinointisuunnittelija

    Otava Oppimisen palvelut

Otava lahjoittaa lukion äidinkielenopettajille J. K. Rowlingin Tästä alkaa elämä -kirjan

 4.5.2018

Emme tarvitse taikuutta muuttaaksemme maailmaa – tarvittava voima löytyy meistä itsestämme. Harry Pottereiden luojana tunnetun J. K. Rowlingin uutuuskirja inspiroi tarttumaan toimeen ja myös epäonnistumaan rohkeasti. Kirja pohjautuu Rowlingin vuonna 2008 Harvardin yliopistosta valmistuvalle luokalle pitämään puheeseen.

Kustannusosakeyhtiö Otava lahjoittaa Tästä alkaa elämä -kirjan Suomen lukioiden äidinkielenopettajille. Kirja lähetetään lukioiden äidinkielenopettajille toukokuun loppupuolella.

”Rowlingin kirja kannustaa jokaista omaa tietään etsivää kulkemaan rohkeasti kohti omia valintoja silloinkin, kun ne eivät ole pomminvarmoja tai ympäristön odotusten mukaisia. Toivomme että tämä innoittava kirja tarjoaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille sytykkeitä heidän tärkeässä työssään nuorten kanssa”, Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper kommentoi lahjoitusta.

Teos on ilmestynyt vuonna 2015 englanniksi nimellä Very Good Lives: The Fringe Benefits of Failure and the Importance of Imagination.

J. K. Rowling on kirjoittanut viime vuosina muun muassa dekkareita salanimellä Robert Galbraith. Otava on kustantanut Galbraith-nimellä julkaistut dekkarit Käen kutsu (2013), Silkkiäistoukka (2014), Pahan polku (2015).

Otavan Kirjasäätiön vuoden 2018 oppimateriaalipalkinto on myönnetty oppikirjailija Tuomas Kasevalle

 19.4.2018

Oppimateriaaleilla on merkittävä asema suomalaisen sivistyksen ja menestyksen luojana. Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinnolla halutaan tukea ja kannustaa laadukkaiden oppimateriaalien sisältöjen kehittämistä ja tekemistä Suomessa. Palkinto on tunnustus merkittävästä saavutuksesta oppimateriaalien tekemisen alueella. Oppimateriaalipalkinto on perustettu vuonna 2012, ja se jaetaan vuosittain. Palkinnon arvo on 15 000 euroa.

Tuomas Kaseva on äidinkielen opetusta uudistava oppikirjailija, jonka kädenjälki näkyy yläkoulun ja lukion suositussa Särmä-sarjassa. Käsikirjoitustyössä Kaseva pohtii jatkuvasti, miten digitaalisuus muuttaa oppimista ja miten digitaalisuudesta saa parhaat hyödyt irti. Kaseva arvostaa opettajien ja opiskelijoiden toiveita ja haluaa vastata niihin laadukkailla oppimateriaaleilla.

Toimittaja, mediaopettaja, HuK Tuomas Kaseva (s. 1982) pyydettiin vuonna 2008 kirjoittamaan Otavan uuteen lukion äidinkielen oppimateriaalisarjaan mediaa käsittelevää lukua. Tähän tehtävään Kasevaa oli valmentanut työ Suomen suurimman sanomalehden toimittajana. Muuttuvasta mediamaisemasta kertoi opiskelijoille siis median asiantuntija.

Nopeasti kävi ilmi, ettei Kasevan asiantuntemus ja innostuneisuus jäänyt vain yhden luvun kirjoittamiseen. Syntyi aivan uudenlainen ja selvän markkinajohtajuuden saavuttanut lukion oppimateriaalisarja Särmä – Suomen kieli ja kirjallisuus. Tämän laajan oppimateriaalisarjan painettujen ja digitaalisten aineistojen käsikirjoittamisessa ja kommentoinnissa on Kaseva ollut alusta lähtien kantavana voimana. Kun Särmä-sarja vuonna 2014 laajeni yläkoulun puolelle, oli Kaseva mukana rakentamassa siltaa lukiosta peruskouluun.

Työryhmän jäsenenä Kaseva on näkemyksellinen tiimipelaaja ja koko ajan uutta luova. Hänen oppikirjailijuutensa kantavana ajatuksena on se, ettei oppimateriaali elä tyhjiössä. Äidinkielen opetuksen yhtenä tehtävänä on paitsi kuvata median ja yhteiskunnan trendejä myös opettaa lukijaa aktiiviseen toimintaan mediassa. Tässä Kaseva on itse toiminut suunnannäyttäjänä. Kun sosiaalinen media otti Suomessa ensiaskeliaan liki kymmenen vuotta sitten, oli Kaseva mukana luomassa lukion Särmälle omaa Facebook-sivua. Paljolti Kasevan aktiivisuuden ansiosta sivustosta muodostui nopeasti aidosti vuorovaikutteinen opettajien ja oppimateriaalien tekijöiden keskustelukanava. Samalla paneutuneella otteella on Kaseva seurannut niin median kuin monien muidenkin toimialojen trendejä ja pohtinut ennakkoluulottomasti, mitä ne tarkoittavat oppimisen palveluiden kannalta. Äidinkielen opetuksen tekstimaailmaa hän on laajentanut muun muassa opiskelijoiden tekemien opetusvideoiden ja vlogien kautta.

Kaseva on siellä missä lukijatkin: tarkoittaa se sitten koulutustilaisuutta, opiskelijoiden kohtaamista ja sosiaalisen median keskustelua. Hän näkee ilmiöiden taakse ja haluaa kirkastaa sen, mikä on missäkin opiskeltavassa asiassa elämän kannalta tärkeää.

Teokset
Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Lukion oppimateriaali (painettu ja digitaalinen).
Särmä 7-9. Yläkoulun äidinkieli ja kirjallisuus. Yläkoulun oppimateriaali (painettu ja digitaalinen).

Palkinnot
Bonnier-palkinto 2018: vuoden journalistinen teko (osa työryhmää)

Otava julkaisee varhennettuja materiaaleja viiteen kieleen syksyksi 2018

 16.4.2018

Varhainen kieltenopetus laajennetaan koskemaan kaikkia suomalaislapsia, sopi hallitus kehysriihessään. Jokainen ekaluokkalainen aloittaa vieraan kielen opiskelun jo ensimmäisellä luokalla 1.1.2020 alkaen. Otava Oppimisen palvelut tukee varhennettua kieltenopetusta ja monipuolista kielitaitoa ja tarjoaa varhennettujen kielten materiaaleja jo elokuussa 2018 viiteen vieraaseen kieleen.

Varhennettua ruotsia opiskellaan Det var en gång -sarjan avulla ja Hallo, Berni! on varhennetun saksan materiaali. Varhennetun espanjan pariin päästään ¡Me toca! -sarjan tuella ja varhennettua ranskaa opiskellaan C’est parti! -sarjalla. Otava on jo aiemmin julkaissut Jump in! -sarjan varhennettuun englantiin.

Luokille 1-2 suunnitellut digitaaliset materiaalit tutustuttavat lapset uuteen kieleen ja kulttuuriin pääasiassa puhumisen ja toiminnallisuuden kautta. Materiaalit sopivat myös lukutaitoa harjoitteleville oppilaille.

Monipuolinen kielitaito on yksi tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista. Lapsilla on hämmästyttävä kyky oppia uutta, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Verkkouutisten haastattelussa. https://www.verkkouutiset.fi/vieraan-kielen-opiskelu-jo-ekaluokalta-ministeri-muistuttaa-kielitaidon-merkityksesta/

Puheen pitäminen jännittää kaikkia

Eeva Lahdenmäki  6.4.2018

Esiintymisjännitys oli puhekouluttaja, puheilmaisun opettaja Kaisa Osolan aiheena äidinkielen ja kirjallisuuden Särmä-sarjan koulutuspäivässä 24.3.2018. Runsas joukko opettajia kuuli mielenkiintoista asiaa ja sai hyviä vinkkejä puhetaitoon ja esiintymisjännityksen kanssa elämiseen.

Puheen pitäminen jännittää lähes kaikkia, kertoi puhekouluttaja, puheilmaisun opettaja Kaisa Osola. Kokeneetkin esiintyjät jännittävät, joten jännittäminen ei ole epäonnistuneen esityksen synonyymi tai ominaisuus, josta pitäisi opetella pois. Jännityksen kanssa kannattaa siis opetella elämään ja esiintyä, vaikka puna nousee poskille ja ääni tärisee. Itse asiassa juuri nämä kehon reaktiot ovat merkkejä vireystilan noususta, jonka tarkoituksena on valmistaa esiintyjää yleisön kohtaamiseen, kertoi Osola.

Yleisön kannattaa tukea puhujaa

Jännittämistä ei kannata vältellä. Sen sijaan sen voi kohdata kuin tutun ystävän. Ahaa, käteni hikoavat ja sydämeni hakkaa. Esiintymiseen valmistautuminen on siis käynnissä!

Jännittäminen on yksilön kokemus ja yleisön asia, summasi Osola. Esiintymistaidon lisäksi olisikin hyvä puhua yleisötaidoista. Siinä missä esiintyjä voi purkaa vireystilaansa vaikkapa juoksemalla portaita ylös-alas tai pienentämällä turhan suuria esitykseen liittämiään uhkakuvia, voi yleisö tukea puhujaa jännityksen demystifioinnilla, tarkkaavaisella asian kuuntelulla ja ystävällisillä katseilla.

Osolan mukaan esiintymistä ja puhetekstin rakentamista kannattaa harjoitella. Ei kuitenkaan siksi, että ei jännittäisi, vaan siksi, että maailmassa olisi mahdollisimman monia eri ääniä ja jotta fiksut ihmiset osaisivat kertoa asiansa. Hyvän puheen ytimessä on Osolan mielestä se, että kuulija ja asia kohtaavat – kyse ei siis oikeastaan ole lainkaan puhujasta itsestään tai varsinkaan siitä, jännittääkö hän esiintymistä. Esiintyjää helpottaakin usein ajatus siitä, että hän on asian palveluksessa.

Puhetaitoa käsitellään lukion äidinkielen ja kirjallisuuden seitsemännessä kurssissa, johon suunniteltu digikirja Särmä Tehtäviä 7 ilmestyy syksyllä 2018.

 

  • Eeva Lahdenmäki

    Kustannuspäällikkö
    Humanistiset aineet
    Otava Oppimisen palvelut

     

Ammattikirjoittajat paljastavat omat niksinsä

Eeva Lahdenmäki  28.3.2018

Äidinkielen ja kirjallisuuden Särmä-sarjan perinteinen koulutuspäivä järjestettiin 24.3.2018. Runsas joukko opettajia kuuli mielenkiintoista asiaa ja sai hyviä vinkkejä opetukseen. Käsikirjoittaja Anna Dahlman ja toimittaja Sonja Saarikoski keskustelivat siitä, millaista on kirjoittaminen vuonna 2018. Heitä haastatteli oppikirjailija, toimittaja Tuomas Kaseva. Dahlman ja Saarikoski kertoivat, mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin juttu – esimerkiksi tv-sarjan sketsi tai aikakauslehden juttu – valmistuu.

Hyvä teksti kirjoitetaan yhdessä

Toimittaja Sonja Saarikoski kertoi, miten syntyi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu juttu, jota varten hän vietti viikon Hämeenlinnan naisvankilassa. Viikon aikana Saarikoski kirjasi tapahtumia yli kolme täyttä vihkoa ja nauhoitti tuntikausia haastattelunauhoja. Materiaalia kertyi niin paljon, että aineistosta olisi voinut koota hyvin monenlaisen tekstin.

Laajan tekstin rakentamiseen Saarikoski sai apua ja kommentteja editoijalta. Editoija esimerkiksi ehdotti, ettei kirjoittaja vielä jutun alussa “tietäisi” lukijaa enempää. Hän neuvoi johdattamaan lukijan tilanteeseen elokuvaohjaajan kameran tavoin ja kertomaan asioita vähitellen. Tällaiset konkreettiset ehdotukset ovat Saarikosken mukaan kirjoittajalle arvokkaita.

“Viinapäivä”-sketsin tekemisen vaiheet

Käsikirjoittaja Anna Dahlman puolestaan valotti, mitä kaikkea oli tapahtunut, ennen kuin syntyi “Viinapäivä”-sketsi, jota on YouTubessa katsottu yli 1,7 miljoonaa kertaa ja joka on palkittu Vuoden 2015 raittiustekona. Sketsin ytimessä on roolien kääntäminen ylösalaisin: lasten karkkipäivä vaihdetaan aikuisten viinapäiväksi, ja kaupassa lapset nuhtelevat hyllyjen välissä kiukuttelevia vanhempiaan.

Sekä Dahlman että Saarikoski korostivat, ettei teksti valmistu yksin. Esimerkiksi “Viinapäivä”-sketsin idea oli alun perin Joonas Nordmanin, ja käsikirjoituksen tekoon osallistui Dahlmanin lisäksi myös Niina Lahtinen. Dahlmanin mukaan kaikki maailman suositut komediat kirjoitetaan yhdessä. Komediaa kirjoittaessa työryhmä muodostaa ensimmäisen yleisön, jolla vitsejä testataan. Palaute on välitöntä: ”Minua jokin asia voi naurattaa, mutta jos viisi muuta ovat hiljaa, ei vitsi luultavasti toimi”, Dahlman kuvasi.

Ammattikirjoittajien niksit

Tyhjän paperin kammo on tuttu myös ammattikirjoittajalle, kertoivat Dahlman ja Saarikoski. Kirjoittamisen esteistä pääsee kuitenkin eteenpäin. Nämä kirjoittamisniksit toimivat myös äidinkielen opetuksessa.

Näin kuuluvat Sonja Saarikosken vinkit:
1) Valitse aihe, joka kiinnostaa – se saa olla naiivi tai banaali.
2) Määritä aikainen deadline – esimerkiksi pari päivää ennen varsinaista deadlinea.
3) Etsi lukija, johon voit luottaa – hän osaa antaa rehellistä palautetta, mutta tiedät hänen olevan sinun puolellasi.

Anna Dahlman ohjaa kirjoittajaa näin:
1) Kirjoita tosi paljon ja kaikkea mahdollista – vain näin voit löytää oma äänesi.
2) Tarkkaile ja havainnoi – imitoi mieluummin elämää kuin toisten tekstejä.
3) Riko säännöt ajattelemalla anarkistisesti – rakkaus kirjoittamiseen ei löydy, jos ajattelee liikaa sääntöjä.

Äidinkielen ja kirjallisuuden Särmä-sarja tukee kirjoittamisen opetusta sekä yläkoulussa että lukiossa.
Tutustu yläkoulun Särmään
Tutustu lukion Särmään

  • Eeva Lahdenmäki

    Kustannuspäällikkö
    Humanistiset aineet
    Otava Oppimisen palvelut

     

Suomalaisen matematiikan oppimateriaalin vienti vetää – lisenssisopimus Espanjaan ja Andorraan

 13.3.2018

Alakoulun matematiikan oppimateriaalista, Tuhattaiturista, on tehty lisenssisopimus Espanjaan ja Andorraan. Ennestään jo pohjoismaiden käytetyimmän matematiikan oppimateriaalin voittokulku jatkuu.

”Oppimateriaaliviennin takana on pitkäjänteinen vaikuttaminen eurooppalaisessa oppimateriaalikustantajien kentässä”, kertoo Otavan Oppimisen palveluiden kustannusjohtaja Teuvo Sankila. ”Suomalaisten tunnustettu osaaminen kiinnostaa ja se avaa ovia materiaaliviennille. Espanjalainen kustantamo näkee yhteistyön Otavan kanssa mahdollisuutena tuoda suomalainen oppimisen tapa osaksi espanjalaista tulevaisuutta”, Sankila jatkaa.

Tuhattaituri-sarja luo vankan perustan matematiikan oppimiselle. Matematiikkaa opitaan monipuolisilla työtavoilla ja välineillä, eri aisteja käyttäen, yhdessä tehden ja tutkien.

Lisätietoja:

Teuvo Sankila
kustannusjohtaja
Otava Oppimisen palvelut

Puh. 050 3737 474
teuvo.sankila@otava.fi

 

Otavan oppikirjailijoita palkittiin Educa-messuilla

 27.1.2018

Kolme Otavan kirjailijaa palkittiin Educa-messuilla 27.1.2018 Suomen tietokirjailijat ry:n Oppikirjailijapalkinnolla. Palkinto myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta oppiteostuotannosta, ja sen suuruus on 8 000 euroa. Otavan oppikirjailijoista palkittiin historian ja yhteiskuntaopin lehtori Antti Kohi, luokanopettaja Kati Solastie ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Helena Ruuska.

 

Kuvassa palkitut Otavan oppikirjailijat: Antti Kohi, Helena Ruuska ja Kati Solastie.

 

Palkintoperustelut

ANTTI KOHI

FM Antti Kohi on Ressun lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtori. Hän aloitti oppikirjailijana 2000-luvun alussa. Kohi on ollut alusta lähtien mukana tekemässä historian ja yhteiskuntaopin Forum-sarjaa ensin lukioon ja sitten yläkouluun sekä alakouluun. Viime vuosien ajan Kohi on ollut uudistamassa lukion Forumia uuden opetussuunnitelman mukaiseksi ja käsikirjoittamassa täysin uusia digitaalisia materiaaleja sähköistyvää lukio-opetusta varten.

Oppikirjailijana Kohi on jatkuvasti valmis hakemaan uutta tietoa. Uuteen opetussuunnitelmaan, opetuksen digitalisaatioon ja ylioppilaskokeen uudistukseen Kohi suhtautuu uteliaasti ja haasteita pelkäämättä. Eri koulumuotojen oppikirjatyö on avannut hänelle näköaloja opetuksen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

 

KATI SOLASTIE

KM Kati Solastie on Suutarilan ala-asteen luokanopettaja. Käytännön koulutyö on johdattanut hänet tekemään laadukkaita materiaaleja, jotka helpottavat luokanopettajien vaativaa opetustyötä. Solastie on ollut mukana laatimassa alakoulun oppimateriaaleja 1990-luvun lopulta lähtien.

Äidinkielen ja kirjallisuuden Kirjakuja 3–6 oli 2000-luvun alun menestyssarja, ja Forum historia 5–6 toi elämyksellisen historian opiskelun alakouluun. Solastie on vaikuttanut voimakkaasti suomalaislasten lukemaan opettamiseen. Hän on ollut kantavana voimana Vipusen aapisessa ja lukukirjassa vuosina 2007–2008 sekä Seikkailujen aapisessa ja lukukirjassa vuodesta 2014 alkaen. Solastie on käsikirjoittanut niin painettuja oppi- ja tehtäväkirjoja kuin digitaalisia materiaalejakin. Tuoreimpiin julkaisuihin kuuluu Seikkailujen digiaapinen, joka opettaa lukemaan täysin digitaalisesti.

 

HELENA RUUSKA

FT Helena Ruuska on Helsingin normaalilyseon lehtori. Hän on tehnyt pitkän uran suomalaisen äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen hyväksi. Ruuskan osaaminen on näkynyt kustantajana, opettajana, opettajankouluttajana ja oppimateriaalien tekijänä.

Ruuska on ollut mukana 1990-luvulta lähtien monissa työryhmissä laatimassa oppimateriaaleja alakouluun, yläkouluun ja lukioon. Menestyksekkäitä äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaalisarjoja ovat mm. Sanataituri alakouluun, Aleksis luokille 7–9 ja Piste lukioon. Viimeisimpänä ilmestyi vuoden 2017 alussa Kärki luokille 7–9. Oppikirjailijana Helena Ruuskassa yhdistyvät syvällinen kirjallisuuden ja kulttuurin tietämys sekä vahva käytännön opetustyön tuntemus.

 

Suomen tietokirjailijat ry:n palkinnot rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

 

Lisätietoja:

Eeva Lahdenmäki
Kustannuspäällikkö
Otava Oppimisen palvelut
040 550 3140
eeva.lahdenmaki@otava.fi